torstai 26. tammikuuta 2012

Anna arvioi: jenkki-milleniumin ykkösosa eli The Girl With The Dragon Tattoo

Kävin tossa pari viikkoa sitten katsomassa jenkkiversion meidän rakastetun Millenium-trilogian ykkösosasta (ja hei, se on melkein meidän kun se on Ruotsista peräisin!). Odotukset eivät olleet korkealla, eivät todellakaan. Ei paljon kiinnosta, onko leffaan upotettu kymmenen miljoonaa, inhosin sitä jo valmiiksi. Miksi jonkun (tässä tapauksessa jenkkien) pitää aina pilata kaikki ja tehdä hyvästä elokuvasta oma versionsa, en vaan kykene ymmärtämään (tunnen samalla tavalla kaikkia Disney-piirrettyjen kakkososioita kohtaan, MIKSI ne on ikinä tehty kun ykköstä ne ei päihitä kuitenkaan?)

Lisäksi mua otti suunnattomasti päähän (joo, oon aika hyvä provosoitumaan, heh), ettei jenkki-leffa ollut uskollinen kirjan/ruotsi-leffan nimelle. Miksi siitä piti tehdä The Girl With The Dragon Tattoo, eikä Men Who Hate Women? Ei ummarra. Tyhmä jenkki.

Mun suurin pelkoni oli kuitenkin Rooney Maran rooli Lisbeth Salanderina. Mun mielestä Noomi Rapace rokkas roolinsa parhaiten ikinä. Piste. Miten kukaan siis voisi yltää edes lähelle Rapacen roolisuoritusta? Olin sitä mieltä, ettei kukaan voisikaan ja osin myös siksi olin vähän kauhuissani.

Näiden "hilpeiden" ennakkoasetelmien kera menin katsomaan leffan Kinopalatsiin erään ystäväni kanssa koska Tennarissa ei ollut hyviä paikkoja jäljellä. Sekin vielä, varma huono enne. En ikinä käy Kinopalatsissa. Paitsi tuolloin. Toisaalta en kyllä ymmärrä miksi. Sekin on ihan viihtyisä, vaikka toki salit on paljon pienemmät.

Ja tähän väliin pitänee kertoa, että en siis ole lukenut alkuperäistä Millenium-kirjasarjaa, joten en sikäli osaa verrata, kumpi leffoista oli uskollisempi kirjalle. Tarkoitus olisi kyllä kahlata noi kirjatkin läpi jossain vaiheessa.





Elokuva alkaa hyvin, myhäilen tyytyväisenä kun tajuan, että leffa on sentään kuvattu Tukholmassa. Lisäksi leffan ekat repliikit kuulostavat ihan kuin ne lausuttaisiin ruotsalaisella aksentilla. Olin aluksi vähän hukassa hahmojen kanssa, kun olin tavallaan ehtinyt jo ruotsi-versiossa hahmottaa, miltä kukin näyttää.

Elokuva soljuu mukavasti eteenpäin eikä kertaakaan kahden ja puolen tunnin aikana tule sellainen "mitäköhän kello on, koska tää loppuu?" -fiilis. Enkä ollut varmasti ainoa, joka järkyttyi suuresti Lisbethin "pahoinpitely"-kohtauksesta (vaikka tiesin sen olevan tulossa). Itkin vapisten koko kohtauksen ajan, mutta en minkään omien traumojen vaan Lisbethin itsensä takia. Olin niin vihainen ja surullinen Lisbethin puolesta (tässä vaiheessa olisi hyvä muistuttaa itselleen, että kyseessä on fiktiivinen elokuva) Lisbeth on hyvä ihminen, eikä ikinä ansaitsisi tota ja että toi ruma läski äijä pitäis sitoa ja nirhata mahdollisimman hitaasti jajajaja (Anna, rauhotu, se on vaan leffa)

All in all: kyseinen kohtaus oli siis tehty todella hyvin, koska liikutuin siitä niin paljon. Ja meitä faneja lohduttaa tieto, että myöhemminhän Lisbeth sai kostonsa (sekä samassa leffassa että myös erikseen vielä vikassa leffassa). Mun leffakaveri tosiaan leffan jälkeen kysyi, onko mulla kaikki hyvin kun reagoin ko. kohtaukseen niin voimakkaasti. Olin ihan ihmeissäni kysymyksestä. Haha, voi tota mun kaveria. Se ei ihan tiennyt, että mä oon siis tosiaan niitä tyttöjä, jotka vollottaa silmät päästään muunmuassa:

-Titanicin loppukohtauksessa Jackin kuollessa
-Leijonakuninkaassa kun Mufasa kuolee
-O.C.:n ekan tuottiksen koko vikan jakson ajan (ja parin muunkin jakson aikana)
-vähintään joka toisessa Gleen jaksossa
-Justin Bieberin Never Say Never -dokkarin "One Less Lonely Girl" -kohtauksen aikana

Oon siis aikamoinen itkupilli, mitä leffoihin tulee. Mutta itse koen, että mä vaan liikutun helposti koska mä sekä nauran että valutan kyyneleitä aika herkästi. Mun liikuttumiseen kun riittää pienetkin asiat ihan maailman suloisimmasta kolmihenkisestä (vanhemmat ja vauva) perheestä siihen, että mulle tullaan kiittelemään meidän myymälää ja meillä saatua mahtavaa asiakaspalvelua. Ne on ne pienet asiat, joista se lähtee.

Hupsan, taas mentiin sivuraiteelle. Takaisin leffa-arvosteluun.

Elokuva oli siis ennakko-odotusten vastaisesti hyvä. Todella hyvän siitä teki Rooney Mara Lisbeth Salanderina. Siis OH. MY. GOD. Elokuvan jälkeen olin vähän shokissa Maran roolisuorituksesta. Rooney oli vähäeleinen ja puhui paljon silmillään ja pelkillä katseilla, siis täydellinen Lisbeth Salander.

Lisäksi olin niin fileissä kun tajusin miten paljon enemmän Lisbethille on annettu jenkki-versiossa tilaa. Lisbeth kun sattuu olemaan yksi mun all time -lempparihahmoista. Se on vaan kuuma ja jotenkin koko hahmo vetoaa muhun, uskokaa tai älkää. Niinpä melkein voisin sanoa, että Rooney veti roolinsa jopa Rapacea paremmin. Mutta vain melkein. Niinpä molemmat suoritukset on tiukasti yhdessä ykköspaikalla.

Ja myös Bond-Craig oli yllättävän hyvä Mikael Blomkqvistina. Mutta kuten on jo ehkä tullut ilmi, mä tykkäsin leffasta. Ja etenkin ihan leffan loppupäässä ollut "Lisbeth ulkomailla" -kohtaus oli ihan huippu!

Tosin se on myös samalla ainoa kohtaus, josta keksin jotain huomautettavaa. En nimittäin suostu uskomaan olevani ainoa, joka huomasi kyseissä kohtauksessa räikeän epäkohdan. Leffan lopussahan Lisbeth lainaa Mikaelilta 50 000 kruunua (eli n. 5000e) hoitaaksen asioita ulkomailla. Mutta kun juttu on nyt niin, että Lisbeth ei oo mitenkään voinut pärjätä 5 tonnilla kun pelkkä Diorin Lady Dior -laukku, joka sillä myöhemmin vilahti käsipuolessa, maksaa about 2 tonnia. Puhumattakaan Guccin laukusta, huivista ja kaikista niistä vaatteista/kengistä/lennoista/hotellihuoneista, joita Lisbeth sillä viidellä tonnilla osti. 


NIINPÄ.


Siis c'mon, kuka amatööri niillä näistä yksityiskohdista oikein vastaa? Kysynpähän vaan. 

Epäkohdasta huolimatta suosittelen koko sydämestäni katsomaan leffan. Itse odotan jo mielenkiinnolla kahta seuraavaa.

Terveisin,

sanansa ja ennakkoluulonsa syönyt Anna

ps. Toivottavasti kukaan leffan ei-nähnyt ei pahemmin spoilaantunut. Vaikka eihän se oo mahdollista, koska kaikkihan ovat jo nähneet ton, eiksje?

pps. Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti