lauantai 21. tammikuuta 2012

anna loves punavuori

Tänään on hyvin erityinen päivä.

Mä nimittäin tajusin just, että oon tänään asunut tasan vuoden tässä mun ikiomassa ensimmäisessä asunnossani. (Tai no ei tää ihan iki-ikioma oo, koska asun tosiaan vuokralla. Sivuseikkoja.) Mutta tää on silti mun oma pikku koti. Mun turvapaikka ja linnake, joka tekee mut hyvin onnelliseksi pelkällä olemassaolollaan.

Suomeksi sanottuna, mä rakastan mun kotia. Mä rakastan tätä sijaintia Punavuoressa. Mä rakastan Punavuorta ja täällä asumista. Täällä asuttuani en vois kuvitellakaan asuvani jossain päin Helsinkiä, mistä en pääsis kävellen keskustaan.

Mä tykkään myös ihan kauheesti asua yksin. Tykkään siitä, että kaikki on kotona just niin kuin mä haluan ja että saan ihan itse päättää kaikesta ilman että mun tarvitsee kysyä mitään keneltäkään. Toki tähän itsenäistymiseen liittyy osaksi varmaan myös se, että mun pitkäaikainen parisuhde päättyi hieman sen jälkeen kun muutin omilleni. Eli itsenäistymisen tarvetta oli oikein kaksin kerroin. (Nämä kaksi asiaa eivät liity toisiinsa, eli mun omillenimuutto ei missään tapauksessa ollut syynä mun parisuhteen päättymiseen.)

Hyvää huomenta Punavuori. Tää on otettu viime kesänä,
kello puoli kuusi aamulla.

Viime päivinä oon ollut lähinnä töissä. Torstaina työpäivän paras hetki oli, kun kajareista alkoi soimaan Robynin Call Your Girlfriend ja hiljaa lauloin biisin mukana. Mun esimies käveli ohi ja totesi, että "jaahas, Anna laulaa taas". Sanoin, että en voi sille mitään, Robyn on vaan niin hyvä. Esimies katsoi mua ja totesi, että oon aivan oikeessa ja sen jälkeen me molemmat laulettiin biisin mukana.

Eilen olin katsomassa HIFK-JYP -jääkiekkomatsia ja vaikka me hävittiinkin JYP:lle 3-1, mulla oli tosi kivaa. Olin unohtanut miten kivaa lätkän katsominen on! (MM-kisat, i can't wait!) Tykkään lätkästä sikäli enemmän kuin fudiksesta, koska lätkä on niin paljon nopeetempoisempaa. Fudiksessa tuntuu kuluvan ikuisuus ennen kuin pallo saadaan toisesta päädystä toiseen (ja uskokaa pois, parit fudispelit on tullu katottua tv. nim. "i used to date a footballer"). Mutta mä oonkin tällainen malttamaton tapaus.

Siellä ne pojat luistelee!
Off-topic: ostin ekalla erätauolla pehmistä. Voin kertoo,
että maistu muuten hyvältä!


Tänään oon viettänyt vapaapäivää nukkumalla ja touhuilemalla. Ja muistin taas miten järisyttävän terapeuttista siivoaminen on. Iltapäivällä treffattiin AH:n kanssa ja kulutettiin viisi tuntia kaupoissa ja kahvilla istuen. Tollaset tyttöjen hetket on ihan parasta.

Nyt meen vaihtamaan vaatteita ja siistimään tätä kuontaloa, me suunnataan neitien kanssa varmaan Ladiin ja sitä ennen istumaan johonkin (Iguana ja mansikkamargaritakannu, kuulenko kutsusi?). Oon ihan vähän innoissani Ladista ja samalla järkyttynyt siitä, että oon innoissani. Näin sitä tehdään Annastakin hipsteri, step by step. Mut sit jos ikinä alan haaveilemaan omasta Converse-tennarikokoelmasta, viekää mut hoitoon.

Ja mä lupaan viedä hoitoon jokaikisen tahvon, joka ei viimeistään huomenna käy äänestämässä. Kyseessä on kuitenkin snadisti isohko duunipaikka, eräänlaiset Suomen kasvot maailmalla ja me kaikki voidaan siihen vaikuttaa. Eli kaikki huomenna sit kohti niitä vaaliuurnia!

Eipä mulla muuta. Paitsi että mitä ihmettä mä laitan päälle?

Pusumuiskis,

Anna

ps. Tänään tulin myös hyvin iloiseksi siitä, kun näin miehen auttavan vanhan mummon kadun yli ja kun eräs nuori tyttö antoi vanhemmalle rouvalle istumapaikan sporassa. Muistin taas mitä termi "usko ihmisiin" tarkoittaa ja hyvä etten alkanut itkemään, niin kokonaisvaltaisen onnelliseksi itseni tunsin. Oon tainnut unohtaa kertoa että mun toinen nimi on "neiti tunnekuohuilija", sekä hyvässä että pahassa.

Ja vaikka mikään ei oo täydellistä (esim. kynsilakat on lohkeillu ja kengät kastui, taas kerran, tänään) ja aina jokin voisi olla paremmin (esim. mulla vois olla kattokruunu ja opiskelupaikka) ja aina löytyy jotain mitä itseltä puuttuu (esim. uusi cokistahraton matto ja parisuhde), mulla on kuitenkin loppupeleissä hyvin onnellinen elämä. Ja oon kiitollinen siitä. Jotkut sanoo, että onnellisuus on asenteesta kiinni. En tiedä, ehkä se onkin. Mutta sen mä voin sanoa, ettei Olavi Uusivirta huijannut laulaessaan "hee-eee-eei, on niin helppoo olla onnellinen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti