When life gives you lemons, suck out all of the vitamin C and yell “EAT THAT, LIFE!"

No niin. Karma is a bitch, mutta eipä siinä pitäis olla mitään uutta. Tai no ei. Väärin meni. Karmalla ei ole mitään tekemistä tän kanssa. Kaikki tää johtuu siitä, että mä olen (mitä ilmeisimmin) vain sattunut syntymään elämään, josta ei tapahtumia (lue: draamaa) puutu. Voi olla, että tää kaikki johtuu vaan siitä, että mä suhtaudun elämään niin dramaattisen tunnepitoisesti, mutta faktahan on se, että mä en itse pysty vaikuttamaan kaikkiin tapahtuviin asioihin mun ympärillä, niin kuin ei kukaan meistä pysty. Ja välillä niitä tapahtumia riittää niin paljon, että jos pystyisin, purkittaisin niitä ja säilöisin vähemmän tapahtumarikkaan ajanjakson varalle. Oli miten oli, tässä elämässä ollaan ja sitä nyt eletään. Piste. Ja jos niitä hyviä puolia etsitään, en muista ikinä valittaneeni, että mulla olisi tylsä elämä.

Mä oon tosiaan hieman aika pitkälti sellainen ihminen, joka on helppo tehdä maailman onnellisimmaksi. Tuun onnelliseksi siitä, että aurinko paistaa tai siitä, että en polta pizzaa uunissa pohjaan tai siitä, että löydän kaksi vuotta vanhan viestin fb:stä, joka saa mut nauramaan ääneen. Ja oon ihan täysin samaa mieltä sanonnan "blondeilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset" kanssa. The last one is so me.

Eilen illalla iski sitten se päinvastaisuus, epäonnellisuus (kelasin ettei onnettomuus ollu ihan se oikea sana tähän), päin naamaa. Mun koko syksy on ollut tunneskaalaltaan enemmän tai vähemmän melkoista vuoristorataa. Ja nimenomaan vain mulle, vaikka tähän (ihan yllättäen) liittyy toki joku muukin. Eilen illalla sitten tapahtui yksi maailman mitättömin asia. Tai pikemminkin sitä ei tapahtunut. Ja ton maailman mitättömimmän asian takia kävin sellaisella aallonpohjalla, etten muista milloin olisin viimeksi kokenut vastaavaa. Ja mä vihdoin tajusin, että mä en kestä tätä vuoristorataa enää. En kestä koska joudun käymään sitä läpi yksin yhä uudelleen ja uudelleen eikä tilanne muutu miksikään. Ja vaikka mä oon tehnyt tän päätöksen jo tsiljoona kertaa ennenkin, tein sen taas eilen illalla: Mä en jaksa enää. Nyt tää loppuu.

Maailman paras joululahja: puoli laatikollista tervettä järkeä.
Ja boksi megahyviä suklaita niitä hetkiä varten, kun se terve järki loppuu. 

Tota pienehköä episodia lukuunottamatta mulla on kuitenkin ollut maailman kivoin viikonloppu. Kolme päivää vapaata töistä, siis melkein kuin pieni miniloma!

Torstaina töiden jälkeen treffasin ihanan E:n, joka oli tullut käymään Helsingissä. Käytiin Vapianossa syömässä tomaatti-mozzarella-pastat (n-a-m), jonka jälkeen mentiin mun luo, lojuttiin ja juteltiin myöhään yöhön. Fiilisteltiin meidän tulevaa kevättalven Oslon reissua ja aiotaankin varata lentoliput heti ensi viikolla! En oo ikinä käynyt Oslossa ja oon ihan megafiiliksissä! Ihanaa päästä reissuun.

Aamulla saatoin E:n asemalle ja kotiin päästyäni nukuin puolentoista tunnin päiväunet (hitsi mä oon kaivannut niitä). Loppuperjantai kului Gleetä katsoen ja lehtiä lukien. Eli tekemättä kunnolla mitään. Eli todella rennosti.

Näin Anna ottaa kuvia vol. 1: Päätöntä menoa. 
"Ai mikä kuvan rajausten tsekkaaminen ennen valokuvan ottoa?"

Lauantain kulutin nukkumalla myöhään, lukemalla Hesaria pitkään ja hartaasti, leipomalla sämpylöitä ja lueskelemalla kaikkia noita (muoti)lehtiä, joita mulle on kasaantunut. Lisäksi leikin kaksi tuntia vaatehuoneessa: sovittelin mun vaatteita, kokeilin erilaisia asuyhdistelmiä ja pohdin, mitä vaatteita oikeasti tulee käytettyä ja mitä ei. Homma jäi ihan kesken, mutta oli mielettömän inspiroivaa. Lisäksi puhuin yli kaksi tuntia puhelimessa ensin siskon ja sitten rakkaan ystävättäreni AH:n kanssa.

Lisäksi oon hyvin innostunut H&M:n ja Versacen Cruise Collectionista! Mua himottaa ihan liian paljon ko. malliston pinkki mekko ja myös jostain kumman syystä miesten mallistoon kuuluva iso, musta weekend-bag. Mulla on ollut weekend-bag hakusessa jo ties kuinka ja kauan, mutta koska oon tosi nirso, en oo vielä löytänyt sekä silmää että lompakkoa miellyttävää mallia. (Jos raha ei olisi esteenä, mulla olisi varmaan jo pelkästään kolme eri weekend-bagia tuolla kaapissa.... Haha). Lisäksi Hennesin kevätmalliston raitamekko kiinnostaa mua. Löytyisköhän sitä myymälöistä? Oon niin laiska tilaamaan mitään ja vielä laiskempi palauttamaan mitään, jos vaate ei sovikaan. Lähipostikin sijaitsee kuitenkin huiman 800 metrin päässä. Onhan se nyt täysin ylivoimaista kävellä sinne ja takaisin, varsinkin kun se ei sijaitse edes työmatkan varrella. On tää elämä raskasta.

Nää "päivän asu" -kuvat on siitä käteviä, että voi vaan
avata iPhoton ja selata omaa vaatevarastoaan kun
pukeutumismotivaatio on kateissa. Se on pääsyy sille,
että näitä ylipäätään löytyy mun koneelta. 

Ensi viikolla pitäisi hoitaa juoksevia asioita, joista tärkeimpänä uuden maton hankinta. Mulla on pari oivaa vaihtoehtoa kiikarissa, enkä malta odottaa että saan heivata nykyisen jonnekin varaston perukoille.

Lisäksi pitäisi tsekata, onko mun pääsykoekirja jo ilmestynyt. Akateemisen ja Suomalaisen nettisivujen mukaan ei. Jaahas. Mä mitään lukemista olisikaan halunnut aloittaa. Ei mutta onhan mulla toi maailman ihanin, upein ja motivoivin englanninkielinen nettimateriaali! Jes. Pitäis kyllä ihan oikeesti taas lukea se läpi. Viime kerrasta on varmaan yli kuukausi. Hups.

Details eli assat eli accessorizes.

Ai niin. Keskiviikkona kävi hämmentävä, mutta myös aika aww -juttu. Seisoin töiden jälkeen Kampin bussiterminaalissa matkalla kauppaan ja näpyttelin puhelinta, kun joku mies tuli mun luo ja kertoi, että musta hyökyy positiivinen energia ja sisäinen aurinko. Sen jälkeen hän esittäytyi Ahmediksi, jutteli niitä näitä, kertoi rukoilevansa mun onnellisuuden puolesta ja jatkoi matkaa.

Vaikka olin kovasti hämmentynyt (ja niin olivat myös ohi kulkeneet ihmiset), tulin tosta jälkeenpäin tosi hyvälle tuulelle. Koska hei, miten liikkistä on, että joku rukoilee mun onnellisuuden puolesta?

Kun kerroin asiasta ystävättärelleni T:lle, se kysyi, mistä mä aina löydän näitä tyyppejä. Mä en tosiaan tiedä. Ehkä mulla on joku sellainen aura, joka kerää tollaisia, hmm, mielenkiintoisia tyyppejä. T:hän on nimennyt mut myös viralliseksi idioottimagneetiksi. En oikein tiedä, pitäiskö se ottaa kohteliaisuutena vai ei.

Nyt ilta/päivä/iltapäivä (mä en ikinä tiedä näitä, mun mielestä kello kaksikin on vielä aamupäivää) jatkuu mozzarella-pizzan ja parin leffan kanssa.

Pusui yyämäs,

Anna

ps. ja kun tässä nyt kerran asua niin kovasti yritin esitellä, niin joo, tykkäsin tosta vaatetuksesta ihan megapaljon. Neuleen väri on ihana ja siinä on noi kyynerpääpaikat, joista tykkäilen eniten ikinä. Vaikka silti pidän noita enemmän kuvituskuvina kuin virallisina "no täs ois sitä daagenssia" -kuvina. Oon myös oppinut lämpeämään lörttöpaidoille. Aikaisemmin vaan kelasin, että oli paidan lörttöysaste mikä tahansa, näytän vaan lihavalta siinä. Kaikille muille (esim. mun mallimittaiselle siskolle) lörttöpaidat sopii ku nenä päähän, mutta mulle ei. Yllätyinkin todella positiivisesti kun tajusin olevani väärässä. Kaikkea sitä kuulkaa oppii, kun menee vähän oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.


EDIT///

Voi elämän kevät. Nyt se varmistui. Joillain ihmisillä on ihan satavarmasti olemassa sellainen radar, joka alkaa vilkkua ja ulvoa aina (SIIS AINA) kun mä päätän, että nyt loppui, antaa olla, mä unohdan tän kaiken ja jatkan elämää entistä eheämpänä. Ja välittömästi tulee taas viatonta, ihan pikkiriikkisen flirttailevaa viestiä, jonka asiasisältö on täysi nolla. Mä en kestä, mä en siis ihan oikeasti kestä. Jos on olemassa joku korkeampi taho, joka näitä asioita säätää, niin sillä on varmaan ihan helvetin hauskaa tällä hetkellä. Ei mulla muuta.

Tälle tilanteelle on vain yksi hymiö:

:''''''''D

Ja tähän ei voi muuta sanoa kuin:

When life gives you lemons, keep them because hey, free lemons!