sunnuntai 27. toukokuuta 2012

jos ei heilaa helluntaina, jono juhannuksena

Heilatonta sunnuntaita vaan itse kullekin säädylle!

Oli se sääty sitten parisuhteellinen tai suhteeton tai jotain siltä väliltä. Mutta hei, mikäs tässä, sinkkuna on hyvä olla ja heilajonoa ihmetellään sitten juhannuksena.

As if.

Heiloiksihan mulle on tänään ehdoteltu mm. mun pääsykoekirjaa (öö antakaas kun mietin. EI.)

Sarjassamme "epäonnistuneet" otot:
"Hei otetaan meistä sellanen yhteinen
päivän asu/dagens-kuva!"


Ehdin perjantai-iltana vähän jo nyyhkyttää AH:lle, kuinka "mulla ei oo ketään ja kaikilla muilla on joku ja byhyy" (AH:n mielestä toi oli vaan yksi tapa mulle purkaa stressiä. En oo edes tajunnut että stressaan, mutta kuulemma tiedostamaton stressi purkautuu just noin, tollasina (itku)kohtauksina. Kiva stressi-erkki oon.) AH raahasi mut niille yöksi ja loppuilta sujui paljon iloisemmissa merkeissä. Jo saman illan aikana tajusin, että mitä hemmettiä, kuka tässä mitään heiloja kaipaa. Kesä on vasta alkamassa, mulla on mun rakkaat ystävät ja Helsinki. Mitä muuta mä muka tarvitsen?

Niinpä.

Kyllä mäkin oon joskus melkoisen hölmö. Välillä tekisi vaan mieli hypätä aikakoneeseen (joka multa luonnollisesti löytyy vaatehuoneesta) ja käydä ravistelemassa itseään. Mut onneksi sitä varten on myös noi ystävät.


Oon aina ollu sitä mieltä, että oon syntynyt balleriinaksi.
Nuorin sisko ei asennosta päätellen taida 

olla ihan yhtä vakuuttunut mun esityksestä.


Mä en malta odottaa, että mun kesä pääsee alkamaan. Meillä oli perjantai-iltana AH:n kanssa pitkä keskustelu tästä keväästä (me molemmat ollaan opiskeltu pääsykokeisiin koko kevät) ja tajusin, että oon yrittänyt uhrata tolle opiskelulle niin paljon aikaa, että oon siirtänyt kaiken enemmän ja vähemmän tärkeän osastolle nimeltä "hoidan tän sitten pääsykokeen jälkeen". Siis ihan alkaen siitä, että mun pitäisi ostaa uusi matto ja päiväpeitto. Päättyen siihen, että haluaisin kuluttaa yhden päivän siihen, että teen suurkevätsiivouksen täällä kotona. Pesen lattiat ja niin edelleen. Lisäksi haluaisin ottaa yhteyttä erääseen vanhaan ystävään, jonka kanssa juteltiin viimeksi alkukeväästä ja käydä kahvilla sen kanssa. Mitään en oo toteuttanut, koska hei "teen tän sitten pääsykokeen jälkeen". (Paitsi ton kyseisen frendin kanssa juttelin tänään, ja ah miten hauskaa meillä taas oli!)

Tajusin eilen myös, että toi on ehkä MAAILMAN HÖLMÖIN ajatusmalli. Eihän elämää hyvänen aika sentään voi elää niin, että odottaa jotain tiettyä päivää ja "aloittaa" elämisen sen jälkeen. Just niin kuin mä oon nyt stressi- ja höyrypäissäni tehnyt. Meen ihan just lyömään päätä seinään. Ei näin, ei todellakaan. Hölmö minä. Jos en nyt pääse sisään, tiedänpähän mitä teen toisin jos(/kun) ensi keväänä haen uudestaan opiskelemaan.

Ne aidot ja originalit BatSistersit!

Anyways, pääsykokeeseen on hippasen päälle viikko aikaa ja sit voin unohtaa täysin kaiken opiskeluun liittyvän ja alkaa panostamaan mun "oikeaan" elämään 115-prosenttisesti.

Eli käydä duunissa ja nauttia elämästä Suomen kesän keskellä mun rakkaiden kanssa. On tulossa erilaisia bibiksiä ja festareita ja roadtrippiä. Mutta mikä oleellisinta, mä haluan vaan herätä joka aamu ja nähdä innolla, mitä se päivä tuo tullessaan. Ihan hyvä plääni mun mielestä. 


Kanat eikun siis siskot orrella. Ilman sitä ortta.

Vietettiin tosiaan edellisenä viikonloppuna vikaa viikonloppua isin Saimaanranta-lukaalissa ennen niiden Jenkkeihin lähtöä. Oltiin koko sisaruspoppoo paikalla, broidi ei vain viihdy kuvissa niin hyvin kuin me diivasiskot. 

Ensi viikonloppuna onkin pikkuveikan ylppärijuhlat ja odotan jo innoissani koko perheen ja lähisukulaisten tapaamista (ja ihan pikkusen niitä juhlaherkkuja!). 

Nyt tää heilaton heilastelija lähtis nukkumaan. 

Puspus,

Anna

ps. ainiin! Mulla on keskiviikkona synttärit! Täytän 22 ja oon aika innoissani! Eikä ikäkriisistä ole tietoakaan. Tosin niitäkin juhlin kunnolla "sitten pääsykokeiden jälkeen". Tiedän, vähän asd ja lol, mutta niin mä päätin. En kestäisi mitään pääsykoestressaamista omissa synttärijuhlissani.

Mut hihii, synttärit jee! En tiiä tehdäänkö me tyttöjen kanssa mitään ihmeellistä, joillain drinksuilla olis ehkä kiva käydä (Iguanan mansikkamargaritakannut, anyone?). Mutta katsotaan. Mä en vaan kestä, mulla on kohta synttärit!! JEE! 

lauantai 19. toukokuuta 2012

asiaa otsahiuksista, elämästä ja Starbucksista

Heip ja terkkuja raiteilta!

Mä päätin tossa varmaan kuukausi takaperin, että mun otsiksen poiskasvatus alkaa virallisesti n-y-t. Tosin heti sen jälkeen tajusin, että dammit, pikkuveljen ylppärijuhlat on tossa kuukauden päästä. Haluisin antaa tän kasvaa nyt, että se ois edes kesän lopulla jo enemmän sivuotsis/sen saisi jotenkin pois silmiltä ja naamalta. Mutta noi juhlat. Nojoo, pitää tsekkailla, josko keksin näille (lue: Sofia taikoo, kröhöm) jonkun upeen kampauksen, jolloin nää (siihen mennessä takuuvarmasti) ylikasvaneet haituvat ei peittäisi mun silmiä.

Nyt meneillään on just se ärsyttävä vaihe, kun otsis roikkuu silmillä ja sitä on superhankala saada kiinni sillee kivan näkösesti. Joudun laittamaan sen sivuun sellasille pienille "hippi"pyörityksille koska en osaa tehdä niistä sellasta lettiä. Mutta oli letti tai pyöritys, se ei oo yhtään mun näköstä. On tää elämä niin rankkaa.

(Vaihtoehtoisesti laitan otsiksen ylös kiinni pinneillä, joka taas on paljon enemmän mun näköistä. Että se siitä rankasta elämästä, hahhah. Mut en kestä miten paljon voi pieni ihminen fiilailla sitä että kohta on taas "pelkät" pitkät hiukset. Mä nimittäin fiilailen sitä ihan käsittämättömän paljon. Tällee jo about viisi kuukautta etukäteen. Sit haluisin myös tosi paljon kampaajalle.)



Töissä on tällä hetkellä aikamoista hulinaa, mutta sujuu siis superhyvin, ei kerrassaan mitään valittamista.

Pääsykoeopiskelu sitten taas on tarina erikseen. Loppukoe meni suunnilleen yhtä hyvin kuin lukion ekalla eka pitkän matikan kurssikoe. Jonka siis reputin ja jouduin uusimaan. Simulaatiopääsykoe meni onneksi vähän paremmin (tulokset ei toisaalta vielä tullu...) Motivaatio on viime päivinä ollut vähän hukassa (mun aivot on kesälomalla kuukauden liian aikasin), mutta nyt otan vaan itseäni niskasta kiinni. Anna, you can do it!



Ai joo ja sain parikolme viikkoa sitten kuulla, että yhden mun parhaan ystävän isä meni ja osti lomakämpän Turkin Alanyasta. Löytyy vierestä meri ja talosta uima-allas ja kuntosali. Ai ai ai. Me ollaan jo lähes varattu matkat. Tää ratkaisi mun "haluun kesällä aurinkolomalle, mutta minne ja kenen kanssa?" -ongelman.

Paitsi että halvimmat lennot mitä ollaan löydetty on n. 350e per nassu. Ja kuitenkin useempi lomasivusto tarjoaa pakettimatkoja "Turkkiin 225e". Öö. Miten voi millään maailman logiikalla olla mahdollista että pelkät lennot on kalliimmat ku lennot + hotla? Ei ummarra.




Lisäksi tässä on ollut yhtä sun toista (mun osalta alkoholitonta) grilli-iltamaa sun muuta "uu mennääks Caruseliin kahville ku ei olla ikinä käyty siellä?" -treffiä ihanassa ystäväseurassa. Seuraan myös tiukasti Leijonien etenemistä ja toivonkin maailman eniten, että huomenna voitettaisi se pronssi.

Sofia oli viime viikolla mun luona yökyläilemässä ja oltiin sen ja isin kanssa syömässä ja sit katsottiin matsi isin luona ja oli niin kivaa! Valvottiin tietty supermyöhään, mutta kerrankos sitä!




Kuten fiksuimmat ovat ehkä jo kuvista ehtineet päätellä, oon ehtinyt tällä viikolla käymään myös Helsinki-Vantaalle avatussa, Suomen ekassa Starbucksissa T:n kanssa. Se laittoi mulle maanantaina viestiä

"Hei huomen aukee Starbucks lentokentälle, aavistelenko tässä jotain Lontoon nostalgiointi -tapahtumaa!"

ja se oli menoa. TOTTAKAI me mentiin. Monien kavereiden oli käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että me ihan oikeasti mentiin lentokentälle vaan ja ainoastaan ton Starbucksin takia. Istuttiin siis 50 minsaa täpötäydessä ja todella kuumassa lentokenttäbussissa, jotta päästiin juomaan "ylikansallisen, ison, pahan pahan pahan yhtiön" (näin suurin osa mun kavereista kyseistä ketjua kuvailee) kahvia. Yes, that's us.

Happy face myös ilman meikkiä, just fiksatut
räpsyt pelastaa. Ja kädessä oleva Mocha Frapuccino. 

Tuomio ja johtopäätökset ensimmäisen vierailun perusteella: Oikein kiva. Henkilökunta oli ystävällistä ja fiilailin tosin paljon kun siellä oli töissä yksi natiivityttö! Suomeksi sanottuna siis tyttö, joka puhuu äidinkielenään englantia. Jäin tosin kaipailemaan niitä isoja, muhkeita nojatuoleja, mitä ainakin Stuttgartin kaikista Starbuckseista löytyi. Tää Starbucks oli paljon parempi kuin se yksi Lontoon, missä me käytiin kun oltiin siellä T:n kanssa vuosi sitten keväällä. En muista miksi, mutta muistan, että olin vähän pettynyt siihen. Ja ne kirjottaa sun nimen noihin mukeihin, mikä on musta kans aina ollu jotenkin tosi liikkistä! Ensi kerralla voisin maistaa ihan niiden kahvikahvia, siitä kun mulla ei nimittäin ole mitään kokemuksia. En Saksassakaan varmaan ikinä ostanut sieltä ihan tuikitavallista kahvia vaan aina jonkun erikoisjutun, tyyliä "yks latte rasvattomaan maitoon vaniljasiirapilla, kiitos". 

Junamatkaa vielä tunti jäljellä, taidan kuluttaa sen ehkä katsomalla uusimman GossipGirlin jakson, jonka siis missasin, koska olin unohtanut, että se alkaa jo maanantaina! Tiistai-iltana ihmettelin, että miksei telkku.comissa näy, että se tulee. Päivitin sivua useaan otteeseen ja olin ihan varma, että niille on sattunut joku virhe siellä. Hädissäni googlasin, että mitäs ihmettä ja karu totuus kävi ilmi: olin 24 tuntia myöhässä. Mutta onneksi on internet. 

Paitsi että en katsokaan, sitä kun ei Katsomosta näköjään löydy. Minä ja mun rankka elämä.

Ehkä otan sit päikkärit. Oikeasti tekisi mieli lakata kynnet, mutta ehkä säästän kanssamatkustajat asetonihöyryhuuruilta. 

Miksei mulla oo mitään kirjaa mukana? 

Eiku onhan mulla. Pääsykoekirja. JES. 

Junaterveisin,

Anna

torstai 17. toukokuuta 2012

"jos veli venäläinen ei tätä maalia hyväksy, niin minä olen ainakin valmis viemään rautaa rajalle"

Ai taivas.

Neljän parhaan joukossa. Meidän pojat on neljän parhaan joukossa. Aivan uskomaton peli. En muista koska olisin viimeksi jännittänyt sydän hakaten mitään urheiluun liittyvää (tai mitään ylipäätään) näin paljon.

Eiku muistanhan mä. Viime keväänä, 15.5. Silloin jännitin aika helkkaristi. Mutta silloinkin voitettiin.

Mun jännityksen tasosta kertoo ehkä jotain se, että kun Joensuun toinen (Leijonien kolmas) maali syntyi YHDEKSÄN (9!!!) sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä ja Suomi meni johtoon, mulle kihosi kyyneleet silmiin. Kun semifinaalipaikka vain vähän myöhemmin todella varmistui, nyyhkytin jo lähes täyttä päätä (...ai miten niin reagoin vahvasti?). Onnesta, ettei kukaan käsitä väärin. Itketti, koska taas kerran Leijonat todisti, että niiltä löytyy kanttia, niiltä löytyy sitä taistelutahtoa. Ne todisti, että ne pystyy vaikka mihin. Kyllä, mulle MM-lätkä ja Leijonat on sydämen asia. Mä elän niin vahvasti Leijonien mukana ja myönnän, että provosoidun välittömästi, jos mulle tullaan dissaamaan Leijonia tai sanomaan että "ei niistä oo mihinkään". Niistä helkkari vieköön on vaikka mihin, se nähtiin viime keväänä, se on nähty jo tänä keväänä. Miettikää sitä Suomi-USA -peliä, joka pelattiin äitienpäivänä. Silloin kaukalossa luisteli kissanpentuja. Tänään, samassa kaukalossa, samaa joukkuetta vastaan, siellä luisteli Leijonia. Ja mikä muutos niissä miehissä oli tapahtunut!


Tältä näyttää onnesta nyyhkyttävä Leijona-fani.

Mähän tosiaan juoksin sateessa kotiin valmennuskurssin jälkeen katsomaan peliä ja sen näkönen on toi tukkakin. Aamulla väsätyt kiharat tipotiessään.

Erätauolla on hyvä ikuistaa päivän vetinen "dagens".
Vetinen, koska ulkona tosiaan satoi.  

Mutta vetisyys onneksi unohtui ku peli pärähti käyntiin.

Meillä on uskomaton joukkue, valmennusjohtoineen kaikkineen. Siis aivan uskomaton.

Siksi voittekin vaan kuvitella, miten paljon mua harmittaa, kun tajusin, että mä olen lauantaina TÖISSÄ kun Suomen peli alkaa. Siis töissä!! Argh. Miten täydellisen turhauttavaa. Onneksi selvitin jo, että mistä löytyy lähin peliä näyttävä rafla, jonne voin juosta ruokkiksen ajaksi. Pääsen töistä suunnilleen tokan erätauon aikaan (ellen oo aikatauluttanu kisoja ihan päin honkia). Juoksen siitä steissille nopeammin kuin Usain Bolt ja katon vikan erän junassa koneelta, näin mä oon suunnitellut. Etukäteen voisin jo lähettää terveisiä kanssamatkustajille, rauhallisen alkujunamatkan voitte sit unohtaa. Sori, mutta mä en mitenkään kykene katsomaan hiljaa ja rauhallisesti, kun Suomi pelaa finaalipaikasta vaikka kuulokkeet käytössä onkin. Mut hei, peace and love ja sillee.

Oon siis menossa viikonlopuksi isin luo sen Itä-Suomen asunnolle, sisaruksetkin tulee. Tulee kova viikonloppu, saa nähdä mistä mitalista pojat pelaa.

Ja joo siis, olisi mun tarkoitus opiskellakin. Tosin jos Suomi uusii sunnuntaina MM-kultansa, sit mun pitää miettiä suunnitelmat uusiksi, koska alunperin tarkoitus oli olla isin luona tiistaihin asti. No mut sen näkee sitte, jännitetään ensin se lauantain matsi.

Hirveen hienosti pysyin jopa yhden lauseen verran tossa opiskelussa.

Mulla olisi oikeasti vaikka mitä muutakin (jääkiekkoon liittymätöntä) asiaa, mutta ne voi ehkä odottaa huomiseen.

Huhheijaa näitä sydämentykytyksiä (ja matsi loppui jo ajat sitten).

Toivottavasti sielläkin ollaan Leijonista yhtä innoissaan -terkkuja,

Anna

p.s. otsikosta kiitos AVAn selostajalle Juha Taivaiselle. Toi lause kuultiin kun Suomi tasotti 2-2 ja kiekko liukui jenkkien maaliin Koivun luistimen kautta. Molemmat päätuomarit olivat siis rakkaasta itänaapuristamme ja niillä oli hyvin mielenkiintoinen tapa katsoa läpi sormien aika todella monta jäähyyn oikeuttavaa juttua pelin aikana. Ja koska ns. "potkumaali" ei oo hyväksytty, tuomareiden piti katsoa se nauhalta. Kiekkohan siis todella vain kimposi Koivun luistimesta, eli hän ei sitä maaliin potkaissut. Maali hyväksyttiin kuten pitikin ja voi sitä riemua mikä siitä repesi!

EDIT// Ohmigod! Se tiedettiin, että Kanada on ulkona, mutta nyt tsekit meni ja tiputti Tre Kronorin mitalipeleistä! Aiaiaiai, nää kisat on yllätyksiä täynnä. Eipä tarvi ruotsalaisten enää huudella että "isoveli tulee!", koska ei nimittäin tule! Mutta oioi, pikkuveli Leijona se vaan kuulkaa porskutti neljän parhaan joukkoon. In your face, Sweden. HA HA HA.

(Oikeesti ruotsalaiset on kivoja. Mutta kun kyse on MM-kiekosta, kukaan ei oo kiva.)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

MAMA

Ihanaa sunnuntaita ja hyvää äitienpäivää!

Hemmoteltiin äitiä tänään ja se totisesti ansaitsi sen. Mun äiti on yksi vahvimmista ihmisistä jonka tunnen ja se on ollut ja on edelleen mulle (ja mun sisaruksille) maailman paras äiti. Mä oon aina tuntenut olevani rakastettu ja tärkeä ja täydellinen juuri tällaisenä kuin olen. Mä olen aina saanut tukea kotoa, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Lisäksi mulle sanotaan tosi usein, että mä olen ihan äitini näköinen ja musta se on ihanaa. Äiti on kaunis, joten miten tosta voisi ikimaailmassa loukkaantua?

Äiti, rakastan sua. Ihan hurjan paljon.

Oon siis ollut lähes koko viikonlopun kotikotona Rixbyssä halailemassa mun perhettä ja aurinko on paistanut koko päivän, ihanaa! Juhlistettiin äitienpäivää heräämällä superaikaisin väsäämään äidille aamupalaa. Pienin pikkusisko leipoi croissantteja ja kakun ja me tehtiin Sofian kanssa muut hommat. Aamupalaa oli lopulta niin paljon, että päätettiin säästää kakku iltapäiväkahveille, haha.





Itse aamupalailu oli paras pitkään aikaan. Istuttiin pöydän ääressä me kaikki neljä sisarusta ja äiti (Popi makasi pöydän alla, luonnollisesti) ja muisteltiin niitä aikoja kun me lapset oltiin pieniä. Mä esimerkiksi muistan hyvin, kun mä olin jotain seitsemän ja meidän sen hetkisen talon takana olevassa metsässä oli joki, jonne meitä kiellettiin aina menemästä ettei tiputa sinne. Tottakai me aina leikittiin siellä ja eräänä kauniina kertana sitten sekä Sofia että broidi molskahtivat sinne ja sitten olikin kiva mennä kotiin housut ja kengät märkinä.

Lisäksi me kaivettiin parit valokuva-albumit esille ja naurettiin kyyneleet silmissä niille kuville ja meidän ysäripukeutumiselle. Oli vaan niin kivaa. Tollasia perhehetkiä ei kuitenkaan voi koskaan olla liikaa ja äitienpäivä oli yksi hyvä syy lisää viettää sellaisia.

Sen takia olikin oikeastaan vähän haikeeta palata takaisin Helsinkiin. Jotenkin nää sunnuntai-illat on (tunnetusti ja huolimatta siitä, että oikeesti viihdyn yksin kotona) ainakin mulle usein vähän tämmösiä ja kaikki vielä korostuu, kun on koko viikonlopun ollut rakkaiden ympäröimänä ja sitten onkin taas yksin kotona. You know?

Mutta en kauheesti jaksa sitä negistellä, meen anyways kohta nukkumaan ja eipähän oo sängyssä ketään, joka valittaisi että mä vien kaiken peiton ja nukun keskellä sänkyä (been there, done that.. haha).

Ensi viikolla luvassa tiukkaa opiskelua. Ja ihan ihan pikkasen kevätfiilistelyä.

Ja herranjumala, viikon päästä me tiedetään kuka on uusi maailmanmestari! (Meidän pojat vie. Isi sanoo aina, että parempi hävitä nyt näissä alkusarjan peleissä ku pudotus- saati sitten mitalipeleissä.)

Pusmoi,

Anna


perjantai 4. toukokuuta 2012

Leijonat Leijonat Leijonat!


Heipsansaa!

Mun piti oikeastaan tehdä se Oslo-postaus, mutta jotenkin ei nyt pysty. Mä en pysty keskittymään, oon ihan liian pähkinöinä. Sydän hakkaa ja veri kohisee korvissa asti. Saan jatkuvasti kylmiä väreitä kun edes ajattelen asiaa ja hymyilyttää sillee jännittyneesti.

Tätä on odotettu ja nyt se tänään vihdoinkin alkaa.

Jääkiekon MM-kotikisat.

Leijonille tää on tiukka kevät, se lienee sanomattakin selvää. Kotikisat, joissa puolustettavana sellanen pienenpieni kultanen MM-mitali. Ja se pytty, meidän ikioma Poika.

Mutta kuten viime kevät näytti, kaikki, siis ihan KAIKKI on mahdollista. Viime keväänä edellisestä (ja ainoasta) kultamitalista oli kulunut 16 vuotta. Yleinen olettamus (ainakin mun tuttavapiirissä) oli, että "no ei me taaskaan voiteta". Kaikki tietää mihin viime kevät päättyi.

Samanlainen fiilis mulla on nyt jengin yleisestä asenteesta: "No eihän kukaan ikinä voita kotikisoissa ja vielä kahtena vuonna peräkkäin." Niin kuin mä olen aina sanonut, tolla asenteella ei varmasti voita kukaan yhtään mitään. Ei me lähdetä näihin kisoihin häviämään, me lähdetään muistuttamaan, miksi me voitettiin se kirkkain mitali vuosi sitten. Me lähdetään voittamaan, hitto vie.

Mä en edes muista kuinka monta vuotta mä olen kannustanut Leijonia. Mun isi on aina ollut fanaattinen urheilufani, se seuraa lähes kaikkea mahdollista urheilua ja tietenkin Leijonien pelejä. Sen kanssa mä olen aloittanut oman fanitukseni, se on kertonut mulle pelaajista ja ketjuista ja vastustajista. Mä olen herännyt keskellä yötä katsomaan pelejä isin kanssa kun kisat ovat olleet esimerkiksi Kanadassa. Joka vuosi me ollaan jaksettu uskoa, että kyllä vielä joskus me saadaan se kulta mikä me ansaitaan.

Meillä on hyvä joukkue ja tänä iltana nähdään, miten nää kisat lähtee käyntiin. Mä toivon sydämeni pohjasta, että pojat suhtautuisi tähän "paineeseen" muistaen, että me, yleisö ja suomalainen media, ollaan aina ja ikuisesti niiden puolella. Kunpa ne ottaisi sen sellaisena "vau miten paljon jengiä meillä on tukena" eikä sellasena "apua pakko onnistua". Jos joku peli epäonnistuu, me ei vihata niitä, me surraan niiden kanssa. Ja sit taas pää pystyyn ja uusia haasteita päin. Pojat, teissä on potentiaalia. Te pystytte siihen.

Mullahan siis lukee kalenterissa kaikki Leijonien pelit, etten vaan vahingossakaan missaa yhtäkään.


Latasin phoneen Instagrammin. Ja se oli menoa. Nää tän erilaiset valotusasiat
 on niin hauskoja!



Oon pikkusen pettynyt, kun yksikään asiakas ei tänään töissä maininnut mitään mun sinivalkoisesta asustani. Tai kisoista. Hmph. Duunikavereille sen sijaan hypetin kisojen alkamista koko päivän. Se, miten paljon ne tykkäsi mun hypetyksestä, on sitten asia erikseen.

Mulla oli tänään päällä upouusi, megasöpö pitsihame! Oi että oon niin trendikäs, etenkin kun toi pitsi sattuu olemaan sitä kuuminta hottia just nyt. (Olisin ostanut ton hameen vaikka Vogue sanoisi että ne kuuluu roskikseen. Mut onneksi Vogue on samaa mieltä mun kanssa: pitsi rocks!) Sininen satiinikauluspaita tuomassa sitä sinistä väriä. Ja vähän kontrastia tolle matalle pitsipinnalle.


Tässä tää ois sellanen pelin alkamista odottava kohtalokas nainen.
Jolla on ylikasvanut otsatukka.


Nyt tää valmistautuu Leijonien ekaan peliin, kävin oikein ostamassa jätskiäkin tän kunniaksi!

Summa summarum: ÄÄ ja IIK ja HUI ja OMG ja GO LEIJONAT!

Jännittynein pelikatsomoterveisin,

Anna

tiistai 1. toukokuuta 2012

så de va vappen

Iltoja.

Eiköhän se kevät oo nyt virallisesti alkanut. Ainakin täällä Helsingissä, allekirjoittanut kun on tallustellut jo useamman päivän ajan jo pelkissä baltsuissa, ilman sukkia tai sukkiksia. Hurraa!

Mä vietin vappua oikein pitkän kaavan mukaan, sillä ns. aloitin vappuilun jo viikonloppuna kun kävin kotikotona Rixbyssä. Lauantai-iltana nimittäin istuttiin iltaa Sofian ja kahden meidän yhteisen ystävän kanssa (joista toinen itse asiassa oli mun ex-poikkikseni. Mutta me tosin ollaan edelleen aika läheisiä ja nähdään aika usein) ja illanvieton seurauksena lähdettiin käymään Tervakoskella (haha no jep) ja sen jälkeen suunnattiin vielä baariin. Ilta kuluikin siis naurun ja syvien keskustelujen merkeissä, voi hitsi miten mä oonkaan ikävöinyt tota jengiä!

Toi taivas oli niiiiiin mageen näkönen, että kuvasin sitä about koko
ajomatkan Rixbystä Tervakoskelle. 



Illan aikana pohdittiin mm. että mistä johtuu, että aina kun yks kaveripoika moikkaa mua, hän korottaa ääntään korkeammaksi ja on jälkeenpäin sillee "wtf miks mä teen noin?". Sain tästä monet hyvät naurut. Puhunkohan mä jotenkin sit korkealla äänellä?


Se oikea originaali syy vapun juhlimiseen: munkkiöverit!


Sunnuntai meni lagaillessa äidin helmoissa ja herkutellessa äidin tekemillä munkeilla ja iltasella hengattiin siskosten kesken Sofian luona ennen kuin puolen yön aikaan suuntasin kohti Helsinkiä. Maanantaina olin melkein yhdeksän tuntia duunissa ennen kuin pääsin aloittamaan vapun juhlinnan.

Soittelin ystäville, jotka kuulemma istuivat Koffissa. Niinpä kipaisin käymään kotona, vaihdoin vaatteet, laitoin hiukset ja naaman ja juuri ennen lähtöä yksi Koffissa henganneistani ystävistä tuli käymään mun luona pissalla. "Rakastan tätä sun kämpän sijaintia."

Koffissa viihdyttiin monta monta tuntia ja jossain välissä ehti tulla pimeäkin. Kavereita tuli vastaan joka kulmalla ja nurmikolla ja yhden vanhan frendin kanssa käytiinkin syömässä Iso Roban Stadin Kebabissa. Vaikka mulla ei ollut edes nälkä. Mutta milloin mä sanoisin "ei" ruoalle? No niinpä.

Puolen yön jälkeen lähdettiin jatkoille tyttöjen luo Laajikseen. Tosin molemmat emännät sammahti alta aikayksikön, joten me jatkoiltiin sit minä plus kolme kundia. Oli hauskaa. Tosin yhdessä vaiheessa pojat dissasi mun entistä lukiotani Kalliota, jota tietysti uskollisena ex-oppilaana kaikin voimin puolustin. Mutta sitten puhe siirtyi meidän lukion stereotyyppisiin oppilaisiin ja siinä vaiheessa mäkin jo kikattelin. Mä kun oon ulkoisesti ja sisäisesti aika kaukana siitä stereotyyppisestä rastapää-ituhippi-(teko)taiteellisuus-saagasta. Ja joo, stereotypiat on aina stereotypioita, kyllähän me se tiedetään. Yleistäminen on vaan välillä tosi hauskaa.

Mun lukiovuodet oli kuitenkin parhaat ikinä ja löysin lukiosta monet mun parhaista ja läheisimmistä ystävistä, enkä ikinä oo katunut, että hain, pääsin ja menin. Kallio on kultaa. Piste.

Aamulla herättiin jopa ihan ihmisten aikoihin ja lainasin AH:lta parhaimmat dagen efter -kuteet ikinä! (Vaikka mulla ei edes ollut mitenkään kehno olo, hyvä minä!)

AH taikoi musta puolivahingossa gangstan ja pitihän se nyt ikuistaa. Tollanen huppari-lökäri -tyyli on niin kaukana mun arkipukeutumisesta, että terve. Mutta sitä hauskempaa on aina leikitellä tollasilla asuilla. Kavereiden reaktiot fabossa oli lähinnä luokkaa "APUA :D"

Tältä siis näyttäisin jos olisin Anna from the block / Ghetto-Anna / Anna da katujen kasvatti / "jou matafakaa" -Anna.

Tosin mä en tiedä onks katu-uskottaville ghettomuijille sallittua, että huppari ja kollarit on värisävyiltään noin matchy-matchy. En myöskään tiedä arvostaisko ne tota mun pinkkiä kynsilakkaa sormissa JA varpaissa.


Anna goes gangsta....

....ja gansta goes vappu. 

Katottiin aamulla Itse Ilkimys, joka oli tosi hyvä! Lasten leffat ne vaan on parhaita.

Leffan jälkeen osa jengistä tilasi pizzaa (mä en osallistunut, koska olin just saanut päivän ekan kahviannoksen eteeni eli laitetaan täysin kofeiinihöyryjen piikkiin toi pizzattomuus) ja me lähdettiin kolmen hengen vappubrunssipiknikille Laajiksen kallioille. Näkyi kuulkaa meri ja aurinko paistoi. Tosin meidän brunssi sisälsi vaan pizzaa, Pepsiä ja vettä. Mutta ei se nyt ehkä oo niin justiinsa. Ens vuonna haluan kyllä ihan kunnolliselle standardi-vappupiknikbrunssille!

Nautittiin auringosta kunnes tuli vähän vilu, se tuuli kun ei ollut ihan sellanen lämmin kesätuuli. Sisällä lojuttiin, katottiin toisella silmällä Titanicia ja lojuttiin lisää. Jossain vaiheessa ryhdistäydyin ja lähdin kotiin. Kävin matkalla Kampin K-Supermarketissa ja ostin vähän patonkia, täytteitä ja jätskiä pientä vappuherkutteluhetkeä varten. Loppuillan oonkin lähinnä syönyt ja lojunut sohvalla. Todella rentouttavaa kaikin puolin.

Tosi outoa, että huomenna on jo keskiviikko koska mulla on ihan sunnuntai-fiilis. Mutta tuntuupa viikko lyhyemmältä.

Nyt pitää mennä nukkumaan vappen efter -yöunet. Loppuviikolle kun olisi luvassa vaikka mitä duunipalaveria ja opiskeluhommaa.

Toivottavasti kaikilla oli kiva vappu!

Pus vain,

Anna