"jos veli venäläinen ei tätä maalia hyväksy, niin minä olen ainakin valmis viemään rautaa rajalle"

Ai taivas.

Neljän parhaan joukossa. Meidän pojat on neljän parhaan joukossa. Aivan uskomaton peli. En muista koska olisin viimeksi jännittänyt sydän hakaten mitään urheiluun liittyvää (tai mitään ylipäätään) näin paljon.

Eiku muistanhan mä. Viime keväänä, 15.5. Silloin jännitin aika helkkaristi. Mutta silloinkin voitettiin.

Mun jännityksen tasosta kertoo ehkä jotain se, että kun Joensuun toinen (Leijonien kolmas) maali syntyi YHDEKSÄN (9!!!) sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä ja Suomi meni johtoon, mulle kihosi kyyneleet silmiin. Kun semifinaalipaikka vain vähän myöhemmin todella varmistui, nyyhkytin jo lähes täyttä päätä (...ai miten niin reagoin vahvasti?). Onnesta, ettei kukaan käsitä väärin. Itketti, koska taas kerran Leijonat todisti, että niiltä löytyy kanttia, niiltä löytyy sitä taistelutahtoa. Ne todisti, että ne pystyy vaikka mihin. Kyllä, mulle MM-lätkä ja Leijonat on sydämen asia. Mä elän niin vahvasti Leijonien mukana ja myönnän, että provosoidun välittömästi, jos mulle tullaan dissaamaan Leijonia tai sanomaan että "ei niistä oo mihinkään". Niistä helkkari vieköön on vaikka mihin, se nähtiin viime keväänä, se on nähty jo tänä keväänä. Miettikää sitä Suomi-USA -peliä, joka pelattiin äitienpäivänä. Silloin kaukalossa luisteli kissanpentuja. Tänään, samassa kaukalossa, samaa joukkuetta vastaan, siellä luisteli Leijonia. Ja mikä muutos niissä miehissä oli tapahtunut!

Tältä näyttää onnesta nyyhkyttävä Leijona-fani.

Mähän tosiaan juoksin sateessa kotiin valmennuskurssin jälkeen katsomaan peliä ja sen näkönen on toi tukkakin. Aamulla väsätyt kiharat tipotiessään.

Erätauolla on hyvä ikuistaa päivän vetinen "dagens".
Vetinen, koska ulkona tosiaan satoi.  

Mutta vetisyys onneksi unohtui ku peli pärähti käyntiin.

Meillä on uskomaton joukkue, valmennusjohtoineen kaikkineen. Siis aivan uskomaton.

Siksi voittekin vaan kuvitella, miten paljon mua harmittaa, kun tajusin, että mä olen lauantaina TÖISSÄ kun Suomen peli alkaa. Siis töissä!! Argh. Miten täydellisen turhauttavaa. Onneksi selvitin jo, että mistä löytyy lähin peliä näyttävä rafla, jonne voin juosta ruokkiksen ajaksi. Pääsen töistä suunnilleen tokan erätauon aikaan (ellen oo aikatauluttanu kisoja ihan päin honkia). Juoksen siitä steissille nopeammin kuin Usain Bolt ja katon vikan erän junassa koneelta, näin mä oon suunnitellut. Etukäteen voisin jo lähettää terveisiä kanssamatkustajille, rauhallisen alkujunamatkan voitte sit unohtaa. Sori, mutta mä en mitenkään kykene katsomaan hiljaa ja rauhallisesti, kun Suomi pelaa finaalipaikasta vaikka kuulokkeet käytössä onkin. Mut hei, peace and love ja sillee.

Oon siis menossa viikonlopuksi isin luo sen Itä-Suomen asunnolle, sisaruksetkin tulee. Tulee kova viikonloppu, saa nähdä mistä mitalista pojat pelaa.

Ja joo siis, olisi mun tarkoitus opiskellakin. Tosin jos Suomi uusii sunnuntaina MM-kultansa, sit mun pitää miettiä suunnitelmat uusiksi, koska alunperin tarkoitus oli olla isin luona tiistaihin asti. No mut sen näkee sitte, jännitetään ensin se lauantain matsi.

Hirveen hienosti pysyin jopa yhden lauseen verran tossa opiskelussa.

Mulla olisi oikeasti vaikka mitä muutakin (jääkiekkoon liittymätöntä) asiaa, mutta ne voi ehkä odottaa huomiseen.

Huhheijaa näitä sydämentykytyksiä (ja matsi loppui jo ajat sitten).

Toivottavasti sielläkin ollaan Leijonista yhtä innoissaan -terkkuja,

Anna

p.s. otsikosta kiitos AVAn selostajalle Juha Taivaiselle. Toi lause kuultiin kun Suomi tasotti 2-2 ja kiekko liukui jenkkien maaliin Koivun luistimen kautta. Molemmat päätuomarit olivat siis rakkaasta itänaapuristamme ja niillä oli hyvin mielenkiintoinen tapa katsoa läpi sormien aika todella monta jäähyyn oikeuttavaa juttua pelin aikana. Ja koska ns. "potkumaali" ei oo hyväksytty, tuomareiden piti katsoa se nauhalta. Kiekkohan siis todella vain kimposi Koivun luistimesta, eli hän ei sitä maaliin potkaissut. Maali hyväksyttiin kuten pitikin ja voi sitä riemua mikä siitä repesi!

EDIT// Ohmigod! Se tiedettiin, että Kanada on ulkona, mutta nyt tsekit meni ja tiputti Tre Kronorin mitalipeleistä! Aiaiaiai, nää kisat on yllätyksiä täynnä. Eipä tarvi ruotsalaisten enää huudella että "isoveli tulee!", koska ei nimittäin tule! Mutta oioi, pikkuveli Leijona se vaan kuulkaa porskutti neljän parhaan joukkoon. In your face, Sweden. HA HA HA.

(Oikeesti ruotsalaiset on kivoja. Mutta kun kyse on MM-kiekosta, kukaan ei oo kiva.)