Köh köh

Helou!

Mun pääsykoeopiskelu sai suorastaan räjähtävän startin (motivaatio mihinkään pääsykoejuttuihin liittyen ei ollut lähelläkään tätä viime vuonna), mutta ilmeisesti räjähtävä startti kulutti musta kaikki bensat koska tiistai-aamuna heräsin uskomattoman surkeaan oloon. Sinnittelin kaksi päivää töissä ja kelasin, että varmaan tää menee ohi. Eipä mennyt ja nyt sitten sairastetaan.

Tänään aamulla tosiaan kipitin villaneuleeseen vuorautuneena tohon Viiskulman terveysasemalle. Jouduin jostain syystä odottamaan melkein tunnin, vaikka mulla oli aika varattuna, mutta koko odotus unohtui kun maailman herttaisin terveydenhoitaja tuli hakemaan mua. Se oli niin äidillinen ja lämminhenkinen, että melkein alkoi itkettää. Se totesi heti aluksi, että näytin tosi kipeältä ja olin kuulemma myös tulikuuma (kuumemittari paljastikin myöhemmin että olihan mulla kuumetta). Vaikka istuin huoneessa ehkä just ja just sen kymmenen minuuttia, mulle tuli niin paljon parempi olo, koska musta tuntui, että se terveydenhoitaja oikeasti välitti. Se kertoi, että mun pitää nyt levätä paljon ja juoda jotain lämmintä ja se myös sanoi, että varmasti paranen ihan pian. Ja koko ajan se hymyili sellaista aitoa, lämmintä hymyä. Tollasia kaikkien terveydenhoitajien pitäisi olla.

Inhottavaa olla kipeänä, mutta ehkä tää nyt sitten riittäisi koko loppuvuodelle.

Nyt taidan mennä keittämään lisää teetä. Riittäisköhän mulla energia ja keskittyminen Henkien Kätkemän katsomiseen? Lainasin sen T:ltä pari viikkoa sitten enkä oo vieläkään katsonut sitä. Ehkä kerään päikkäreiden avulla voimia ja katon sen iltapäivällä.

Terkkuja sairastuvalta,

Anna