Jos ei heilaa helluntaina, niin Suomi täynnä sinkkumiehiä tiistaina

Heipähei.

Sunnuntaina oli helluntai ja allekirjoittanut hyvin vahvasti heilattomana, sekä tänään että silloin (jännästi ei ehtinyt parisuhdestatus kahdessa päivässä muuttua). Se on mulle tosin ihan fine. Mutta. Mä olen tässä aika paljon pohdiskellut suhdettani rakkauteen, ihmissuhteisiin ja toisen kanssa olemiseen.

Kaikki lähti tästä kuvasta ja tekstistä.

Mä ehdin kirjoittaa sunnuntaina jokusen pätkän pohdintojani liittyen sellaiseen roihuavaan, sammumattomaan rakkauteen, josta me kaikki (tai minä ainakin) haaveillaan.

Mä kun olen se tyttö, joka edelleen näin "aikuisenakin", melkein 23-vuotiaana, uskoo sinisilmäisen naiivisti yllä mainitunlaiseen rakkauteen. Rakkauteen, joka ei lopu koskaan.

Mä kirjoitin siitä vatsanpohjassa vellovasta tunteesta, jota mä kutsun kipinäksi. Mä kirjoitin, kuinka sen joskus kokeneena vaan eräänä päivänä päätin, ettei mun koskaan tarvitse tyytyä mihinkään vähempään kuin siihen, että mä tunnen sen. Sen kipinän. Sen erityislaatuisen fiiliksen, joka sun ja sen toisen välillä on.

Mutta kirjoituksessani mä myös epäröin. Siitä on paljon aikaa kun mä olen viimeksi tuntenut jotain erityistä toista ihmistä kohtaan, nimenomaan romanttisella tavalla. Mä aloin jopa miettiä, olenko mä kuvitellut koko perhanan kipinän.

Nyt onneksi ajatus kulkee selkeämmin.

En oo kuvitellut sitä. Vaikka viime kipinä-kerrasta onkin aikaa, mä en kuvitellut sitä. Ette uskokaan, miten ison kriisin mä ehdin tosta kehittää. Pieni, mutta sitäkin merkittävämpi pala mun maailmasta olisi romahtanut, jos olisin joutunut toteamaan kuvitelleeni koko jutun.

Siksi se kipinä onkin niin erityinen juttu. Koska sen tuntee vain harvojen ja valittujen kanssa. (Tai miinus toi "valittujen", mä en ainakaan oo niitä saanut valikoida. Ne tyypit vaan ilmestyivät mun elämään ja toivat kipinän tullessaan. Kukin omalla tavallaan.)

Tässä on nyt tosiaan eletty jo jonkin aikaa ilman mitään kipinöitä, aika hiljaiseloa siis (mä laitan kaiken pääsykoekevään syyksi, hehe).

Mutta ei oo varmaan vaikea kuvitella mun idioottivirnettä, kun T linkkasi mulle äsken tän:

Kyseessä on siis uutinen, joka kertoo, että nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes kaikkialla Suomessa

HURRAA!

Ja parasta (omasta mielestäni) on se, että uutisessa "nuoret sinkkumiehet" eivät suinkaan tarkoita 18-kesäisiä jannuja, joilla ei oo käytöstavoista tietoakaan (yleistys mun syömmessäin), vaan yli 25-vuotiaita miehiä (joilla on siis jo jotain käsitystä naisista. Tai ainakin enemmän kun noilla junnuilla).

Tota artikkelia mä kutsuisin jo laatujournalismiksi.

Rakkaat kanssa-sinkkunaiset ("all the single ladies, put your hands up" toi biisi ei kuole koskaan. Soitan sitä luultavasti omissa häissänikin.),

meillä ei oo kuulkaa mitään hätää.

(Kuvissa näkyvässä vaatetuksessa kävin sunnuntaina safkailemassa Putte'sissa Sofian ja maman kanssa. Äiti tuli pyörähtämään kylässä hakemassa unohtuneet kengät ja kopioimaan niitä reilua tuhatta Nyki-kuvaa, jotka mun koneelta löytyy. Putte's oli tosi kiva, mä tykkäsin heti ensi pizzan haukkauksella.)

Mä meen nyt nukkumaan ja recoveroimaan täniltaisesta harjoituspääsykokeesta.

xx,

Anna

ps. minä sydän noi mintunvihreät korkokenkäseni. Ne kävi sunnuntaina ekaa kertaa ulkoilemassa.

pps. mä törmäsin Putte'sissa sattumalta siihen mun Tavastian lempparibaarimikkoon. Tulin siitä kovin iloiseksi.

ppps. ulkona on niin raikkaan vihreää ja kaunista ja aurinko paistaa ja tuoksuu kesä että tuun myös siitä kovin iloiseksi. Joka päivä uudelleen.