tiistai 28. toukokuuta 2013

Muotimaailman löytöjä ja yksi hyvin innostunut bloggaaja

Siis mä en aina välillä käsitä a) tätä elämää b) itseäni.

Eilen illalla kävi ilmi, että mä olen missannut KAKSI (2) ihan mieletöntä juttua muodin saralla.

Kaikki lähti mun googlailuista. Teen uutta valokuvakollaasiasiaa mun seinälle (tai no, teen sitten kun pääsykokeet on ohi. Anyways.) ja googlailin lukutauolla, josko siihen löytyisi joku kiva pupun kuva. En oo sitä kauheesti ehtinyt suunnittelemaan, mutta sen päätin, että omia kuvia en siihen käytä (ne pääsee framille muualle) ja mä etsin siihen kauniita kuvia ja mietelauseita. Kuvia, jotka tekee mut iloiseksi ja jotka on mun esteettistä silmää miellyttäviä. Ja mä haluan ehdottomasti yhden pupun kuvan siihen mukaan. Puput on ehkä parhaita eläimiä koko universumissa ja kun en tosiaan voi oman vanhan pupuseni kuvaa siinä käyttää, piti googlailla.

Ajattelin, että olisi hauskaa jos se pupukuva liittyisi jotenkin muotiin, joten googlailin sitten hakusanoilla "bunnies fashion" ja "bunnies fashion photography", mutta ei (ja uskokaa tai älkää, mä en aio korvata pupun kuvaa puputytön kuvalla, niitä nimittäin olisi löytynyt. Kauheen kiva). Sitten mä googlasin hakusanoilla "bunnies shopping" ja pienen skrollailun jälkeen mun silmien eteen ilmestyi tämä:


Sitä huutonaurun määrää.

Mä vaan nauroin ja nauroin ja nauroin ja nauroin. Sitten mä lopetin, katoin tota kuvaa uudestaan ja nauroin lisää. Mean Girls on yksi hauskimmista hömppäleffoista, jonka tiedän ja siis toi kuva on vaan hemmetin osuva.

(Jos joku ei harrasta kyseenalaisia hömppäkomedialeffoja kuten allekirjoittanut, niin tiedoksi, että toi kuva on siis "kopioitu" kohtaus ko. leffasta, jossa Lindsay Lohanin näyttelemälle vähän rassukalle päähenkilölle lausutaan kyseinen laini, toteajina koulun suosituimmat tytöt avoauton kyydissä. Kuva ei varmasti ole lainkaan hauska, jos ei kyseistä leffaa nähnyt eikä tajua yhteyttä.)

Vaikea kuvitella, miten joku ei voisi tajuta tota yhteyttä, mutta kuten sanottu, me ollaan kaikki erilaisia ja tiedän, että mullakin on lähipiirissäni ihmisiä, jotka vaan pyörittelisi silmiään tolle "mikä tossa nyt on niin hauskaa?".

Paras kuva aikoihin. Toi oli musta niin hauska, että oli pakko jakaa se myös naamakirjan puolella. Hehkutinkin sitä naurunkyyneleet yhä silmissä T:lle, joka ihmetteli, miten mä olin sen löytänyt. Kerroin mun pupukuvan etsinnästä ("siis sä ihan totta googlasit bunnies shopping :D") ja sitten T laittoi mulle linkin.

(toim. huom. NYT pääsemme itse asiaan eli juttuihin, jotka mä olen missannut!)

Linkki ohjasi mut blogiin nimeltä Fifi Lapin (suomeksi Fifi Pupu). Kyseessä on ihan mieletön blogi, jossa bloggaajan piirtämä pupu, Fifi, esittelee päivän asujaan. Ja mikä siisteintä, päivän asut ovat aina suoraan huippumerkkien näytöslavoilta. Ihan oikeasti, tsekatkaa toi! Mimmi (oletan, että bloggaaja on ranskalaisnainen) on ihan mieletön piirtäjä ja no hei, pupu käyttämässä Pradaa. Simply can't go wrong with that. Mun uusi lempiblogi on löytynyt.



"Today I'm wearing Valentino."

Mä olen kerrassaan lumoutunut.

Ja mikä vielä (jos edes mahdollista) siistimpää on se, että Fifi Lapinista on olemassa printti-t-paitoja. Mä harvemmin innostuin sellaisista, koska mä haluan, että printti kuvaa mua just eikä melkein. Esimerkiksi pääkalloja tai joku teksti, josta en ole täysin samaa mieltä, ei kiitos. Ihan sama miten trendikkäitä ne on. Mä kuitenkin olen haaveillut printtipaidasta, mutta sattuneesta syystä en ole itselleni kivaa vielä löytänyt ja mikä olisi täydellisempi paita kuin piirretty pupu, jolla on huippumuotia päällään?! Ei kerrassaan mikään!

Fifi Lapin on tehnyt malliston Pimkiellä (vaate/koruketju, jolla on liikkeitä ainakin Saksassa, Stuttgartissakin oli useampi), mutta mallisto on tullut kauppoihin vuonna 2011. ARGH. Ebay ei ensiselauksella tuottanut tulosta, mutta mä en luovuta vielä. Mä tahdon oman Fifi Lapin -paidan, hinnalla millä hyvänsä.

(Etsintää tosin hankaloittaa se, ettei mulle nirsoilijana tietenkään kelpaa mikä tahansa Fifi Lapin -printtipaita, vaan sen pitää olla joku oikeasti kiva. Tällä hetkellä oon löytänyt netistä yhden paidan. Siis yhden paidan, joka ei sitten tietenkään ihan sytytä. Voi video. No mutta. Etsintä jatkukoon!)

Esimerkiksi ton alla olevan vähän löysän mallisen paidan ostaisin ihan anytime. (Mun mielestä printtipaidan pitää olla vähän löysä, ei niitä istuvia ladyfit-malleja mulle.) Ja en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun ton Pimkie & Fifi Lapin -yhteistyömalliston paidat on maksanut suunnilleen 15 euroa. Viisitoista -tun euroa. Siis ne on olleet lähes ilmaisia.

Etsintä jatkukoon, mä en luovuta!



Toinen Fifi Lapiniin liittyvä oovsom juttu on se, että pupulta on ilmestynyt oma kirja. Fifi Lapin - What Shall I Wear Today?: Style Secrets of a Furry Fashionista. Vaaleanpunakantinen kirja kustantaa melkein huntin (jaiks!), mutta mun ehkä pakko saada sekin käpäliini (hehe), jos ei nyt heti niin vielä jonain päivänä. Mulla on jo kirjahyllyssä pieni kokoelma muotiin liittyviä kirjoja (niille on oma hylly) ja voi miten kivasti toi pupukirja sinne sopisi.

Mä en vaan pääse yli tosta. Voi Fifi Lapin!

Toinen muotiin liittyvä seikka, jonka oon missannut, on se että mun vuosia kuolaamani Vivienne Westwood x Melissa -muovikenkämallisto on saanut jatkoa!! Mä löysin ton malliston pari vuotta sitten, mutta kun mä tajusin, että mun on pakko saada yhdet, ensimmäinen mallisto oli just kivasti ehditty myydä loppuun kaikkialta. Mä haaveilin vaaleansinisistä kengistä punaisella sydämellä ja itkin katkeria kyyneleitä, kun niitä ei löytynyt mistään, siis ei mistään.

Ja nyt. Mallistosta on ilmestynyt uusi (tai no uusi ja uusi) edition, S/S 2012!! On sydämiä, on rusetteja ja on miljoona kaunista väriä! Lady Dragonit, this time you're gonna be mine!

Kysymys kuuluukin: haluanko mä vaaleansiniset punaisella vai pinkillä sydämellä? Vai haluanko mä nudet punaisella sydämellä? Alla olevassa kuvassa siis molemmissa (vasemmalla nudet, oikealla vaaleansiniset) punainen sydän, jota tässä uudessa mallistossa ympäröi kultareunus.


Ne on niin kauniit. Ne haluaa vähän itkettää mun pankkitiliä (onneksi aika vähän vaan) ja sitten ne haluaa muuttaa mun luo. Rakastavaan kotiin, jossa niitä ei koskaan hylätä ja jossa niitä rakastetaan ehdoitta.

Musta vähän tuntuu, että mä kallistun noiden vaaleansinisten puoleen. Punaisella sydämellä niin kuin niissä kahden vuoden takaisissa mun haaveilemissa kengissäkin oli.

Mä ihan todella tarvitsen noi kengät. Ne on kauniit (ja epäkäytännölliset niin värinsä kuin peep toe -mallinsakin puolesta, mutta onko mua kenkien käytännöllisyys ennenkään kiinnostanut? NO EI.)

Sitä paitsi väriongelma on helposti ratkaistu: mä vaan ostan elämäni ensimmäisen punaisen huulipunan ja tadaa, yhtäkkiä noi sopiikin kaiken kanssa! Tai ainakin mun huulien kanssa.

Oon jo aika varma, mitä ostan itselleni synttärilahjaksi (iik, kohta se syndepäiväkin jo on!).

Jo pelkkä ajatus noista kengistä (ja siitä, että löytäisin Fifi Lapin -printtipaidan) tekee mun materialistisen minäni hyvin, hyvin onnelliseksi.

Nyt meen opiskelemaan.

xx,

Anna


ps. Mean Girls -pupukuva täältä

pps. molemmat Fifi Lapin -kuvat täältä, t-paidan kuva täältä

ppps. kenkäkuva lainattu täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti