sunnuntai 4. elokuuta 2013

Aivan kuin kesäloma ei olisi ikinä loppunutkaan

Heissan!

Mulla on ihan järkyttävän pitkä stoori luonnoksissa, joka odottaa loppuunkirjoittamista, jonka teen huomenna, toivottavasti. Mulla on ollut kauhea ikävä blåggailua, etenkin kun tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista ja ihan sydäntä raastaa kun en oo päässyt raportoimaan mistään mitään.

Niin naurettavalta ja "siis toi selitys on kuultu tuhat kertaa" -fraasilta kuin seuraava saattaa kuulostaakin, mä ihan totta tarvitsisin lisää tunteja vuorokauteen. Tai vaihtoehtoisesti sihteerin, joka laatisi mulle joka viikko päiväkohtaisen aikataulun, koska siinä jos missä oon välillä aika toivoton: oman elämän aikatauluttamisessa. Kaiken "pakollisen" kuten työt osaan kyllä priorisoida, mutta sitten vapaa-ajalla meen kyllä niin sellasella "joo eihän tässä mikään kiire, onhan tässä aikaa" -asenteella että letkeinä tunnetut espanjalaiset häviäisi ihan kuus-nolla.

En oo myöskään selvästi sisäistänyt vielä(kään), että kesäloma on ohi ja että unirytmi pitäisi ihan oikeasti saada nyt jonkinlaiseen kondikseen. Tänäkin viikonloppuna nukuttujen yöunituntien yhteismäärä kahdelta viime yöltä on noin kuusi plus kahdet eilen nukutut päikkärit. Mutta kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja tapahtumaa etten millään vaan malta mennä nukkumaan!

(Ei tarvinne varmaan erikseen mainita, että täällä nakuttelee tällä hetkellä yksi aika väsähtänyt neiti.)

Nyt mä poikkean tohon lähi-Alepaan hakemaan jotain iltapalaa ja sit otan äkkilähdön höyhensaarille.

Mutta siis sen verran voin kyllä kertoa, että elämä on todella hyvää. Todella arvaamatonta, mutta todella hyvää.

Niinku vanha kunnon Avitsiikin laulaa, I'll be coming back for you one day on Monday.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti