torstai 27. maaliskuuta 2014

Uusien ja vanhojen asioiden fiilistelyä


Kun viikko alkaa heräämisellä kotikotoa äidin luota, kahvikupillisella vanhan ystävän kanssa, ompelukoneen surinalla ja iltasalaateilla tyttöjen kanssa Helsinkiin palattuani, ei kyseessä voi olla kovin huono maanantai.

Ompelukoneen surinaa tosin seurasin vain vierestä.

Ostin pari viikkoa sitten UFFista rumahkot, mulle aivan liian isot miesten farkut, joille ei sitten tullutkaan käyttöä kun en osallistunutkaan eräisiin teemabileisiin. Oon kuitenkin etsinyt boyfriend-farkkuja ihan sairaan kauan (miksi ne kaikki on aina revittyjä?), joten otin farkut äidin luo mukaan ja kysyin, voisiko niitä kaventaa. Äiti vilkaisi farkkuja ja totesi hymyillen, että tietysti voi. Äitiin voi aina luottaa, alan ihan totta olemaan entistä vakuuttuneempi että äidin kykykavalkadi on loputon. Se kaivoi ompelukoneen esille ja tadaa! Nyt mulla on vähän tiukemmat ja istuvammat, mutta silti löysät poikaystävä-farkut. Ja kaikki tämä ilman siviilisäädyn muuttumista.

Ja mikä kaikkein hauskinta, ne on JAMEKSET!

"Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset, ylhäältä leveät ja alhaalta pillit..."

Ah, Leevi And The Leavings. Yksi niistä bändeistä, jonka aivan liian monta biisiä osaan edelleen ulkoa, koska aina pienenä perheen automatkoilla (mökille ajoi aina joku 3-4 tuntia, riippuen missä milloinkin asuttiin) kun äiti ja faija kyllästyivät Radio Novaan, faija kaivoi levykokoelmansa esille ja sitten kuunneltiin Leeviä, Eppuja, J. Karjalaista, Kolmatta Naista tai Popedaa.

Oma suosikki noista on ehdottomasti Eput. Ne kolahti lopullisesti Ruississa kesällä 2012. Päivä oli sunnuntai, vettä tihutti, takaraivossa painoi pienoinen väsymys ja neljä Turussa vietettyä päivää, mutta nostalgiasyistä päätin käydä vilkaisemassa Niittylavalla esiintyvää poppoota. Lopulta jäin katsomaan koko keikan. Siinä vesitihkusateessa villapaita päällä yksin seisoessani mulle iski niin valtava ikävä faijaa, joka oli kesän alussa muuttanut vuodeksi Jenkkeihin, etten voinut kuin fiilistellä ikivanhoja biisejä ja antaa muutaman sateeseen sekoittuvan kyyneleen valua. Sillä hetkellä ei ollut kuin Eput, ympäröivä Ruissalo ja minä. Ja tuhat ja yksi muistikuvaa faijasta. Sillä hetkellä nautin vain musiikista, enkä ajatellut yhtään duunikuvioita, tulevan illan loppubileitä tai tulevia aamuyön jo legendaariseksi muodostuneita jatkoja. Sillä hetkellä oli vain minä ja tunne ikävästä, mutta ennen kaikkea tunne onnellisuudesta ja kiitollisuudesta, siitä, mitä kaikkea tää elämä onkaan jo itselle antanut.

Myöhemmin laitoin faijalle viestin.

Tää viikko on muutenkin mennyt tavallista musapainotteisemmissa merkeissä. Tiistaina oli viikon eka duunipäivä ja koko päivä meni muutenkin ihan maanantaifiiliksissä.

Kävin tiistaina myös kampaajalla ja heittäydyin aivan villiksi. Eli leikkautin huonot latvat pois ja päivitin vähän tukan mallia. Nauroin mun kampaajalle, että oon aivan varmasti sen tylsin asiakas, mutta onneksi sitä se ei tunnu haittaavan. Saatoin myös ehkä vilauttaa polkkatukka-korttia, mutta se on edessä joskus kaukana tulevaisuudessa, jos on. Tänhetkisenä toiveena kun olisi kasvattaa tukan pituutta vielä vähän lisää ja nauttia tästä pitkähköstä letistä. Tosin nyt tää tuntuu taas tosi lyhyeltä. On tää naisen elämä niin kovin vaikeaa.

Mä rakastan sitä kampaajan jälkeistä fiilistä, kun hiusten latvat niitä haroessa "loppuu kesken".

Tiistaina duunin jälkeen kävelin kotiin Tavastian kautta. Tiesin, että Tove Lo, nouseva ruotsalainen laulaja-lauluntekijä, olisi keikalla Tavastialla ja vaikka olin aikaisemmin fiilistellyt neidon musaa, päätin jättää ohjat kohtalon käsiin. Jos lippuja olisi jäljellä, menisin keikalle, jos ei, niin no, sitten jäisi välistä.

Lippuja löytyi eikä keikka ollut vielä alkanut, joten ostin lasin valkkaria ja istuin alas rentoutumaan ja fiilistelemään ilmapiiriä. Jo tolla hetkellä tiesin, että oli hyvä päätös tulla eikä yksin istuminen tuntunut yhtään omituiselta. Sai katsella ihmisiä ja olla ihan vaan omissa ajatuksissaan ja halutessaan jutella superkivan baarihenksun kanssa.

Keikka oli hyvä, siis todella hyvä. Tiedättekö kun joistain artisteista vain kuulee, että tää olisi varmasti hyvä myös livenä? Tove Lo kuuluu tähän kategoriaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua naisen tuotantoon.

Eilinen meni melkein kellon ympäri töissä ja ihan oikeasti, onko tänään muka jo torstai?

xx,

ihmettelevä Anna

4 kommenttia:

  1. Vitsi me ollaan samixii, munkin näännyttävä täydellisten bf-farkkujen metsästys päättyi viimein tänä keväänä! :D olkoonkin et ostin ne uusina. Ja ne on kulutetut. Mut just ihanat! Eläköön farkkulöydöt!

    Oli muutenkin samaistuttava ja jälleen kerran ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulle ois natsannu uudet ja käyttämättömätkin oikein hyvin, mutta kun ei niin ei. Ja "näännyttävä" on loistava sana kuvaamaan tätä etsintäprosessiä. Anyways: Hurraa poikkisfarkuille! :D

      Ja kiitos! Kehuja on toki aina kiva kuulla, mutta etenkin niiltä, jotka omasta mielestäni taitaa oivaltavan sanailun (joka itelläkin on aina tavoitteena).

      Poista
  2. Tosi kiva teksti! :) oisko sulla kuvaa niistä farkuista, kuulosti niin kivoilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä ei ole kuvamateriaalia pökistä, mutta eiköhän sekin onnistu. :)

      Poista