lauantai 9. huhtikuuta 2016

Ajatuksia meikkaamisesta



En ole tainnut erikseen mainita tästä blogissa, mutta päätin uutena vuotena muutamasta tavoitteesta tälle vuodelle. Yksi niistä oli, että opettelen meikkaamaan paremmin. Mun meikkaaminen oli aikaisemmin aivan mitätöntä, en osannut enkä täten siis myöskään jaksanut meikata enempää kuin mitä tuolloin osasin. Eli tuskin mitään. Käytin päivittäin noin kolmea meikkituotetta. Päätin kuitenkin, että näin "aikuisena" (kröhöm no iällisesti oon ainakin jo nuori aikuinen) olisi hyvä osata meikata huolellisemmin. Niinpä kyselin neuvoja ystäviltä, jotka tykkää meikkileikeistä ja katselin joitain Youtube-videoita.

Niiden seurauksena tein listan jutuista, joita voisin hankkia ja uudistin meikkausrutiiniani. Vaikka esimerkiksi contouring-jutut on mulle edelleen yhtä suurta kysymysmerkkiä ja hc-kamaa (ihan oikeasti, siinä siis vielä superdupermegavarjostetaan naamaa? Joo? Ei?). Viimeiset meikkihankinnat aion toteuttaa kuluvana viikonloppuna, sillä vietän ystäväni kanssa pari päivää Tukholmassa. Sieltä löytyy lähin Sephora, jonne meikäläisenkin tie vie. Mä en ole ikinä ollut Sephorassa riehaantuvaa tyyppiä (no ylläri), kun en ole ikinä tiennyt, että mitähän ihmettä noilla kaikilla tuotteilla oikein tehdään eikä mulla ole edes suteja tarpeeksi jne jne.

Nykyään mun arkimeikki on jo paljon huolitellumpi, mutta suurin ero onkin syntynyt meikkipohjan suhteen. Teen sen nykyään paljon tarkemmin, jolloin ihosta tulee tasaisen näköinen ja jolloin lopputulos näyttää viimeistellyltä. Yksi huippuostoksistani on ollut Beauty Blender. Mä olin hyvin skeptinen sen suhteen. Haloo, se on vaan yksi sieni, what's the fuss? Mutta siis paitsi että sillä saa tehtyä tosi ohuen meikkipohjan, mikä on mulle tosi tärkeää, koska mikään ei ole kauheampaa kuin tunne viiden sentin pakkelikerroksesta naamalla, sillä on myös hyvä levittää vaaleaa peitevoidetta silmänalusten alle. Mulla lähti aina rullaamaan se tai no, peitevoide meni aina juoviksi silmänalusten alle kun levitin sitä sormin. BB:llä levitettynä tätä tapahtuu paaaaaaljon vähemmän. En oikein tiedä millä sitä juovittumista voisi ehkäistä.

Puuteria etsin vielä. Sekin on yksi viidakko. Mua harmittaa tosi paljon, että Stockmann Beautyja ei enää ole. Siis sellaisia pieniä, kuten esimerkiksi Kampissa oli, joissa on kaksi myyjää, mutta jotka tuntevat kaikki tuotteet. Mä kävin aina Kampin Stockmann Beautyssa just tästä syystä. Koska auta armias kun menen keskustan meikkiosastolle, niin tietenkin jokaisen merkin myyjä kehuu omaa tuotettaan ja koita siinä sitten arpoa, että mikähän sopisi mulle parhaiten. Sama Sokoksella. Mä haluan kaupan, jossa on monta eri merkkiä, mutta vain yksi myyjä.

Silmämeikkiä en ole vielä edes alkanut harjoitella. Arkisin en koe tarvetta meikata niitä ollenkaan, edes ripsarilla, kiitos ripsienpidennysten. Mutta jonkinlaisen iltameikin haluaisin harjoitella, luomiväreineen kaikkineen. Ehkä joku kevyt smokey eye tai muu klassinen meikki?

Kuvassa lähes ikuisia meikkilemppareita. (YSL:n paketissa on aurinkopuuteri.)

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti