Kaikenlaista

Siis mä en vieläkään käsitä, että on muka huhtikuu ja rehellinen kevät. Ja vappukin on ihan parin viikon päästä. Justhan vuosi vasta vaihtui.

Mulla on menossa perinteinen perjantai-siivous. Mulla on tapana aina perjantaisin siivota koti, niin on sit kiva tehdä illalla ruokaa ja aloittaa viikonlopun vietto. Pari kaveria tosin nauraisi varmaan kuollakseen tässä kohtaa, koska monen mun ystävän mielestä täällä on aina sen näköistä, että voisi vaikka tasavallan presidentti tupsahtaa kylään. Nojaa. Onhan täällä toki yleensä aina siistiä, mutta se johtuu kahdesta syystä: ensinnäkin, mä olen tosi siisti luonne (siis sillee en-sotkuinen) ja kun koti on järjestyksessä, mieli on järjestyksessä. En pysty keskittymään sotkun ja kaaoksen keskellä oikein mihinkään. Ja toiseksi, kun nyt vielä asun tässä yksiössä niin tää yksi iso huone alkaa aika nopeasti näyttää epäsiistiltä. Ei tarvita kuin petaamaton sänky ja vaatteita vähän siellä sun täällä. Ja kutsukaa hulluksi, mutta musta siivoaminen on oikeastaan ihan kivaa.

Viikon jännittävin juttu lienee se, kun kävin alkuviikosta lääkärissä kipeän alaselän takia. Onnekseni mun kohdalle osui mitä valloittavin lääkäri, joka asiani kerrottuani kaivoi esiin "The Atlas of Human Body" -nimisen opuksen ja näytti mulle, miten ihmisen selästä löytyy juttuja kolmesta eri kerroksesta. Musta oli aivan tajuttoman liikuttavaa, kun hän innoissaan selasi kirjaa ja näytti mulle ihmisen selästä löytyvien lihasryhmien kuvia. As if mä nyt olisin niistä mitään ymmärtänyt tai muistaisin niitä enää. Mutta se, mikä musta oli ihanaa, oli se, miten tää kyseinen lääkäri otti mut mukaan siihen. Toki kävin yksityisellä, jossa olen kyllä poikkeuksetta saanut hyvää palvelua, mutta tämä kyseinen lääkäri oli erinomainen. En enää muista mikä sen pienen lihasryhmän nimi oli, josta lääkäri arveli mun kipuilun johtuvan, mutta jutustelun ja liikkuvuusharjoitusten jälkeen hän vakuutti mulle, ettei kyse mitä todennäköisimmin ole mistään vakavasta.

Mä olen ollut sikäli onnekas, ettei mulla ole elämäni aikana juurikaan mitään isompia sairauksia tai ongelmia kropan kanssa. En ole koskaan murtanut mitään tai joutunut olemaan yötä sairaalassa (kopkopkop). Niinpä pieni selkäkipukin tuntuu aika isolta, kun sitä ei osaa omalla kohdalla suhteuttaa mihinkään. Sain lääkäriltä ohjeeksi tehdä kotona päivittäin rotaatioharjoituksia, joiden on tarkoitus vahvistaa niitä pikkuisia selän lihaksia ja toivottavasti jo parin viikon sisällä nää vähäisetkin seläkivut ovat jääneet unholaan.

Yliopistolla on menossa viimeinen periodi (yliopistolla vuosi jakautuu neljään periodiin/jaksoon eli aina kaksi periodia per puoli vuotta) ja mulla on ollut pari rästitenttiä, joihin olen siis päivisin opiskellut. Meillä on yliopistolla menossa todella kiinnostava kurssi, jossa käsitellään supersuosittuja nuortenromaaneja ja 14-vuotias teini-Anna hykertelee sisäisesti, kun "pitää" lukea muun muassa Twilighteja ja Nälkäpelejä uudelleen. Tai no toki ei tarvitsisi, jos on ne jo kerran lukenut, mutta musta on kiva virkistää muistia. Ja on mielentöntä, miten paljon uusia näkökulmia toi kurssi on noihinkin kirjoihin antanut.

Olen myös jo vähän pohdiskellut mahdollista kandi-aihettani, vaikka sen kirjoittaminen onkin edessä vasta keväällä 2017, vuoden päästä siis. Mutta kun mä olen vähän tällainen kaikkimulleheti-tyyppi ja kun keksin jonkun asian, haluan "ajatella" sen loppuun asti mahdollisimman pian. Siksi kandin mielessäpyöriminen onkin osaksi tuskastuttavaa. Mulla ei rehellisesti sanottuna ole minkään maailman käsitystä siitä, mistä jengi kirjoittaa niiden kandeja. Joo, kai sen voi kirjoittaa about mistä vaan, mutta ei se nyt ainakaan tätä helpota. Yliopistolla lienee jonkin sortin arkisto, josta vanhoja kandeja voisi käydä kaivelemassa ja samalla inspiroitua vähän. Pitää tutkia asiaa.

Pohdin kandiani osaksi nyt jo myös siksi, että ensi syksynä on luvassa pieniä muutoksen tuulia opiskelujen saralla, mutta palaan siihen myöhemmin. En kuitenkaan ole jättämässä yliopistoa, sen voin paljastaa, haha.

Kuvituksena puhelimen kameran räpsyjä viime päiviltä. Eiranrannan auringonlaskut on hullun kauniita, olin ihan unohtanut miten vaikuttavia ne on! Ja leivottiin tossa eräs päivä onnistuneesti mokkapaloja. Allekirjoittaneen kärsivällisyys ei tosin meinannut riittää kaikkien kuivien aineiden siivilöimiseen, mutta selvisin voittajana. Joskin sitten myöhemmin kuulin ystävältäni, että "siis eihän kukaan niitä siivilöi. Paitsi meidän mummi."

Nyt lähden käymään kirjastossa ja Postissa. Mä suuntaan tosiaan varhain huomenaamulla Tukholmaan, mutta ajastin yhden postauksen viikonlopulle, joten palataan livenä luultavasti ensi viikon alussa.

Ihanaa viikonloppua!

xx,

Anna