lauantai 17. syyskuuta 2016

Sitä kivointa fiilistelymusaa


Ah, syksy. Punaviinin, pimenevien iltojen, peittoon kääriytymisen ja fiilistelyn luvattu vuodenaika.

Mä en oikeastaan ole mikään kova musiikki-ihminen. En esimerkiksi yleensä kuuntele musiikkia, jos pyöräilen, kävelen tai ylipäätään liikun paikasta toiseen. Tykkään säästää tuon ajan omille ajatuksilleni tai ympäristön tarkastelemiselle. En myöskään ole taustamusiikki-ihmisiä, noin yleisesti ottaen. Nautin hiljaisuudesta ja siitä rauhasta, josta yksin ollessani saan nauttia.

Yleensä liitänkin musiikin kuuntelun muiden ihmisten seuraan. Poikaystäväni on aikamoinen musadiggari, joten hän soittaa minulle usein uusia tai vanhoja biisejä. Etkoilla soi aina jokin musa. Samoin useamman ystäväni residenssissä, joista useammastakin löytyy ihakoikea vinyylisoitin. (Haaveilen toisinaan, että vielä joskus hankin sellaisen. Ostaisin muutaman tarkkaan valitun levyn ja soittaisin niitä silloin tällöin. Ehkä sitten mun ja poikaystävän tulevaisuuden yhteiseen kotiin, vaikkei avopuolisoelämä ihan vielä ajankohtainen olekaan.)


Mullakin on kuitenkin joitain sellaisia artisteja, joita tykkään kuunnella, kun haluan ihan vaan fiilistellä, yksin tai yhdessä. Ja jostain syystä harrastan fiilistelyä musiikin tahtiin nimenomaan syksyisin.

Miles Davies (ja all that jazz). Tähän en kyllästy koskaan. Jazz ja etenkin Miles toimivat niin pitkien sunnuntai-brunssien taustalla, pimeiden iltojen lämmittäjänä kuin valoisana iltapäivänäkin, etenkin kahvikupillisen kanssa.

Frank Sinatra. Iloa ja hyvää fiilistä aamupäivään. Tai oikeastaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kaikessa vanhanaikaisuudessaan Sinatra viehättää mua kovasti.

Death Cab for Cutie. Rauhallista, paikoitellen aavistuksen surumielistä iltamusaa. Etenkin yli vuosikymmen sitten äänitetyt levyt Plans ja Transatlanticism sisältävät monia suurenmoisia kappaleita. Ja niin, moni biisi on myös soinut nuoruuden ajan suosikkisarjassani O.C.:ssä, pari nostalgiapistettä siis siitä hyvästä. Kyseinen bändihän oli Sethin lempibändi, mutta itse ymmärsin bändin hienouden vasta aivan viime vuosina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. (Seth Cohen for the win! SYDÄN)

Bon Iver. Ihana, ihana Bon Iver. Näin useamman vuoden jälkeen harmittaa edelleen, että missasin herran Flow-keikan. Vahva suositus etenkin miehen nimikkoalbumille. Se soi, kun tahdon fiilistellä syksyisiä, utuisia iltapäiviä, jolloin aurinko suodattuu ruskaan puhjenneiden lehtien läpi.

Amy Winehouse.  Faija vaimoineen kuuntelee Amya usein. Ehkä siinä on syy sille, miksi vahvaäänisen naisen kappaleet tuovat mukanaan turvallisuuden tunnun. Amy sopii pitkän, hitaan aamiaisen yhteyteen, kun ihmiset ovat jo vähän hajantuneet ympäri asuntoa lukemaan sanomalehtiä ja kahvi tuoksuu vahvasti.



Nämä artistit ja heidän musiikkiinsa liittyvät ihan pienetkin arkiset tilanteet, muistot ja tunnelmat saavat sydämeni sykähtämään ja mielen täyttymään onnellisuudella.

Onnenhippuja (ja ehkä uusia musiikkilöytöjä) teidän kaikkien päivään, ihanat!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti