keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kotona taas


Saavuin eilen takaisin Uppsalaan. Vaikka laukku painoi käsivarsia bussista kotipysäkillä jäädessäni, tuntui hyvältä nähdä oma lähikauppani, ICA. Se on saanut koristeekseen kauniit jouluvalot, joista tulin tosi iloiseksi. Lämpimän keltaisen sävyiset jouluvalot ovat yksi kauneimmista asioista, joita tiedän.

Eilen kävellessäni ICAn ohi kohti kotitaloani, havahduin erääseen seikkaan: niin se vaan on, että juuri nyt koti on täällä. On ollut jo hyvän aikaa. Tässä pienessä huoneessa, josta en aluksi tykännyt yhtään.

Ehkä joskus vain tarvitsee lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

Koti on täällä vielä seuraavat kolme viikkoa ja sitten suuntaan eteenpäin, väliaikaiseksi avovaimoksi ja vuodenvaihteessa syleilen jälleen Punavuoren kotiani.

Ehkä koko syksyn minussa oirehtineet rauhattomuus ja levottomuus ovat olleetkin kasvukipuja. Puhuin aiheesta hyvän tovin lauantai-iltana rakkaan ystäväni kanssa, joka itse palasi kesällä vaihdosta. Meillä molemmilla on samankaltainen tausta: kumpikin on asunut jo ennen vaihtoa ulkomailla, joten sitä sellaista "ekaa kertaa yksin ulkomailla, wuhuu" -fiilistä ei enää samalla tavalla ole. Me molemmat olemme jo useamman kerran selvinneet ja itsenäistyneet ulkomailla, joten ehkä tämä vaihto oli enemmänkin sellaista "oman paikan ja itsen etsimistä", kuten ystäväni asian ilmaisi.


Helsingissä oli ihanaa. Tapasin ystäviä ja silitin kummikissojani Punavuoressa, join kahvia Krunassa, kävin puolikkaan perheen kanssa katsomassa nuorimman siskon tanssiproggista Kalliossa vanhassa ja niin rakkaassa lukiossani, siemailin värikkäitä drinkkejä keskustassa ja söin pullaa Ullanlinnassa. Olisin myös voinut vain seistä Aleksilla tapittamassa jouluvaloja tunteja putkeen.

Suunnittelin myös pieniä muutoksia Punavuoren asuntooni, mutta ne ovat ajankohtaisia vasta kun olen taas päässyt kotiutumaan sinne. En myöskään malta odottaa, että pääsen taas kampaajan tuoliin.

Juuri nyt olo on kovin rauhallinen ja seesteinen. Tää on ihanaa.

Viimeiset viikot täällä tulevat olemaan melko hektisiä. Dediksiä ja tekemistä on vaikka muille jakaa, saan muutaman ystäväni tänne kylään ja paluulentokin on varaamatta. Mutta juuri nyt luotan entistä vahvemmin siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Stressi tulee jos on tullakseen. Mutta siinähän tulee.

Koska kyllä se aina siitä, jotenkin.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti