maanantai 14. toukokuuta 2018

FINALLY MAY



Mä rakastan toukokuuta. Paitsi, että se on mun kuukausi, eli mulla on kuun lopussa synttärit eli saan koko kuukauden fiilistellä omaa lähestyvää juhlapäivää, on toukokuu ylipäätään aivan ihana kuukausi. Luonto herää taas eloon. Etenkin viime vuosina pitkälle jatkuneen talven jälkeen toukokuu on yleensä se kuukausi, kun kevät lopulta, vihdoinkin alkaa.

Toukokuussa on vielä raikkaan vihreää, kun kasvit puskevat hiirenkorvia ja jonain toukokuun aamuna sitä vain herää ja toteaa, että kaikki on yhtäkkiä puhjennut kukkaan.

Toukokuussa on enää muutamat yliopisto-dedikset jäljellä ja suurin osa, elleivät kaikki luennot jo loppuneet. Aamut ovat raikkaita, mutta eivät kylmiä ja valoa riittää pitkälle iltaan.

Mä en ole vielä yliopisto-vuosieni aikana aloittanut täysipäiväisiä kesäduuneja toukokuussa, vaan 40 tunnin työviikot ovat aina alkaneet vasta kesäkuussa. Toukokuu on siis ollut mulle jo pidemmän aikaa sellainen pre-kesälomakuukausi. Raapustelen kasaan viimeisiä kouluesseitä ja nautin pitkistä, melko vapaista päivistä. Odotan synttäreitäni.

Nytkin toukokuussa olen, kyllä vain, raapustellut kasaan viimeisiä esseitä ja lueskellut. Mulla on yksi kirja kesken erästä esseetä varten ja sen jälkeen pinossa taitaa olla palttiarallaa kymmenisen kirjaa, joiden lukemista odotan. Sieltä löytyy Oneiron, Kadotettu paratiisi, Tarina vailla loppua sekä Veljeni Leijonamieli, muutaman mainitakseni.

Lisäksi olen spurtannut tän meidän kodin sisustuksen kanssa. Löysin ja tilasin meille vihdoin yöpöydät makuuhuoneeseen ja löysin ehkä meille uuden pöytälampun olkkarin ikkunalaudalle. Olohuoneessa on tyhjä kohta, johon olen kaavaillut joko yhtä suurempaa tai kolmea pienempää kasvia. Lisäksi olkkariin pitäisi hakea harsoverhot ja ehkä yksi vähän kevyempi viltti sohvalle. Tää koti kaipaa siis lähinnä viimeistelyä ja koska aion kesäkuun alussa järjestää pienimuotoiset synttärit, toimii se hyvänä syynä fiksata vihdoin mahdollisimman moni asia kuntoon. Poikaystävä totesi luottavansa mun makuun, kun esittelin viimeistelyehdotuksiani hänelle.

Ja koska mulla on tavallista enemmän vapaa-aikaa, johon en ole oikeastaan tottunut, yritän myös välillä ottaa rennosti. Katson Gilmoren tyttöjä tai luen parvekkeella. Suunnittelen synttäreiden menua tai käyn jätskillä ystävien kanssa. Käyn lenkillä tai teen porrastreenejä ulkona.

Havahduin myös talvikenkiä huoltaessani ja laatikoihin pakatessani, että kävelin viime kesänä kahdet kesäkenkäni puhki. Uudet mustat loaferit löysin onneksi jo, mutta mustat perus-baltsut on edelleen hakusessa. Edelliset olivat Wondersin ja tykkäsin niistä kovasti, joten jos muita varteenotettavia ei löydy, pitänee ostaa uudet samanlaiset.






Marella Takki
Gina Tricot Teeppari
Gina Tricot Farkut
Furla Laukku
Converse Kengät


Toukokuu, olet ihana.

xx,

Anna

Photos by Emma Ranne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti